perjantai 17. elokuuta 2012

Sherryviinietikkassa marinoidut kanttarellit


Viimeksi kun vietimme viikonloppua mökillä muut lähtivät sienimetsään tai keräämään viinimarjoja pensaista. Osakseni päätyi työntää perheen pienintä rattaissa mökkitietä pitkin. Nappasin kuitenkin korin mukaan, jos tien penkalta löytyisi jotain koriin laitettavaa ja onneksi niin tein sillä palasin mökille kori täynnä kanttarelleja. En ole kovin ihastunut hirvikärpäsiin, kuka nyt ylipäätään olisi, joten tälläinen sienestys sopii hyvin minulle ;). Appivanhemmat vielä hoitivat sienien putsauksen (kiitos), joten täydellinen sienestysretki.

Sitten se ongelma mitä sienistä tekisi. Osa paistettiin heti voissa sipulin kera, nam. Osa päätyi pakkaseen ja pienimmät tähän ideoimaani säilykkeeseen. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta öljysäilönnästä joten säilyvyyteen en osaa sanoa yhtään mitään. Meillä sienet marinoituivat viikon verran ja herkullista oli.


Sherryviinietikassa marinoidut kanttarellit:

150 g
(pieniä) kantarelleja
1 tl
öljyä
1
kesäsipulia varsineen
1 rkl
hienonnettua rosmariinia

Sherryviinietikkaliemi:
0,5dl
öljyä
1-2 rkl
sherryviinietikkaa
1/2 tl
suolaa
1/2 tl
hunajaa
1/2 tl
mustapippuria myllystä

muutama rosmariinin oksa

Puhdista (pienet) kantarellit. Lisää öljy pannuun  ja kypsennä sienet 
miedolla lämmöllä sekoitellen kypsiksi niin, että tilavuus vähenee puoleen.

Lisää joukkoon hienonnettu sipuli (myös varsi). Katkaise levyn lämpö, 
mutta kuumenna edelleen sekoittaen minuutin ajan. Lisää rosmariini silppu.

Kaada sienet ja sipulit kuumennettuun lasitölkkiin. Ripottele väliin kokonaisia pippureita,
jos haluat. Sekoita öljy ja sherryviinietikka. 

Lisää mausteeksi maun mukaan suolaa ja pippuria sekä halutessasi hunajaa. 
Kaada liemi kantarellien päälle ja paina sienet liemeen. 

Kierrä rosmariinin oksista sienten pintaan rengas niin, 
etteivät ne pääse kohoamaan öljystä. Sulje tölkki tiiviisti kannella.

Me söimme sieniä mm. sapaksina manchego juuston kera. 
Sopivat varmasti myös esim. salaattiin.

2 kommenttia :

  1. Hitsi, tämän laitan korvan taakse, sillä jotain tällaista ohjetta olen etsinytkin :)

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla hyvää oli. Osa syötiin sapaksena manchego juuston kera ja osa salaatissa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...