lauantai 20. lokakuuta 2012

Jotain uutta Hirven jauhelihasta


Kamera on edelleen kadoksissa, mutta etsinnät jatkuvat ja uusi kamera on myös jo valittu muttei vielä tilattu ;D. Tämä yksinkertaisten makujen ohje oli vielä odottamassa julkaisua. Ohjeeseen käytettiin itseasiassa vasan jauhelihaa ja kiitos näistä antimista menee taas kerran appiukolle! Tämä yksinkertainen paistos yllätti herkullisuudellaan ja pinnan rapeat perunat olivat järjettömän hyviä. Lapset valittivat kovista perunoista, mutta markkinoin ne sipseinä ja kummasti alkoi ruoka maittaa ;D.

Perunapaistos hirvenjauhelihalla ja kanttarelleilla:
1kg perunoita pestyinä
1 sipuli kuutioituna
600g vasan jauhelihaa
4 dl (pakastettuja sulatettuna) kanttarelleja
tuoretta tai kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa
2 dl kuohukermaa
2 dl riistalientä
voita nokareina pinnalle halutessasi

Tähän aikaan perunoiden kuori oli vielä niin ohut, etten kuorinut perunoita pesin vain. Hieman kyllä laiskuudestakin oli kyse... Viipaloi perunot ohuiksi viipaleiksi veitsellä. Kannattaa koittaa vie yllättävän vähän aikaa ja koneilla tulee aina liian paksuja siivuja. Kuumenna öljyä ja nokare voita pannulla, lisää sipuli ja kuullota hetki. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää sienet ja mausteet ja kypsennä hetki. Voitele uunivuoka ja lado puolet penunaviipaleista pohjalle. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada jauheliha seos perunoiden päälle. Lisää loput perunat pinnalle. Kaada ensin riistaliemi vuokaan ja sitten kerma. Lisää halutessasi voinokareita pinnalle. Paista 200C noin 45min.

4 kommenttia :

  1. Ihan luksusta tuo hirvi. Meidän lähikaupassa oli hirveä myynnissä yllättävän monessa muodossa, hinnat vähän kyllä "hirvitti". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnat on kyllä hirvittävät ;D. Ei kyllä meidän pöydässä ilman appiukkoa hirveä nähtäis.

      Poista
  2. Me ostimme juuri hirveä ihan hirveällä hinnalla. Kullanarvoisia tuollaiset appiukot!
    Ja tsemppiä kameran etsintään, se löytyy viimeistään siinä vaiheessa, kun olet ostanut uuden ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Uusi tilattu jo ja vanhaa ei vieläkään näy :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...