torstai 28. helmikuuta 2013

Siiderissä pitkään haudutettua possua


Siitä asti kun Siiderihaudutettu possu -ohje julkaistiin Kokit ja Potit -blogissa on pitänyt sitä tehdä. Onneksi sain vihdoin ja viimein aikaiseksi sillä ruoka oli herkullista. Taas (/tietysti) iski reseptissä pysymisen vaikeus ja lopputulos oli jonkinverran erilainen kuin alkuperäisen ohjeen.

Itse käytin viljapossun luista etuselkää, mutta lapa tai luuton kaslerkin käy tähän tarkoitukseen hyvin. Lisäsin pataan omenalohkoja, sipulia, hunajaa sekä tuoretta timjamia antamaan makua. Lopuksi keitin liemen kasaan ja lisäsin riivittyjen lihojen joukkoon. Siideri possun kera nautimme perunoita sekä hapankaalia. Hapankaali sopi erinomaisesti possun kaveriksi. Suosittelen ruokaa lämpimästi vaikka viikonlopun herkutteluun.


Siiderissä pitkään haudutettua possua:

n.1,2kg viljapossun luista etuselkää tai lapaa (tai n.1kg kasleria)
tilkka öljyä
2 tlk erittäin kuivaa omenasiideriä (á 500ml)
3 rkl hunajaa
3 (puna)sipulia kuorittuna ja lohkottuna
4 omenaa kuorittuna ja lohkottuna, luomu omenat voi käyttää kuorineen
1 valkosipuli kynnet kokonaisina ja kuorittuna
1/2 ruukku timjamia (ja 1/4 ruukku koristeluun)
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
(kuumaa vettä)

Nosta possun etuselkä huoneenlämpöön n. 2h ennen valmistusta. Kuumenna tilkka öljyä padassa ja  ruskista possu kauttaaltaan. Lisää pataan siiderit, hunaja, valkosipulit, sipulit ja omenat. Sido timjamin oksat paistinarulla kimpuksi ja laita pataan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa vettä niin, että ainekset melkein peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi. Laita kansi pälle ja nosta pata uuniin alatasolle. Hauduta 125C n.4h. Nosta pata uunista ja nosta possun pala pois padasta leikkuulaudalle. Anna jäähtyä hetki. Nosta reikäkauhalla sipulit ja omenat pois padasta. Nosta pata levylle ja keitä kastiketta kokoon kunnes sitä on muutama desi jäljellä. Poista rasva sekä luut lihasta ja riivi liha kahdella haarukalla pieniksi paloiksi. Laita lihat, sipulit ja omenat takaisin pataan. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. Ripottele pinnalle timjamin lehtiä. Nauti esim. perunoiden sekä hapankaalin kera.


6 kommenttia :

  1. Omena ja possu yhteen soppii... Kuulostaapa ihanalta. Minä olen viime aikoina haudutellut siiderissä lähinnä perunoita - hyviä nekin tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hapankaali myös vakkei ihan kaikkien herkkua olekkaan :)

      Poista
  2. Siiderihaudutettu possu oli meidän perheen suuri suosikki viime talvena. Pitäisi varmaan tehdä uudelleenkin, niin hyvää se oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tehdään takuulla meillä toistekkin :).

      Poista
  3. no toi kuulostaa kyllä aivan mahtavalta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...