torstai 11. lokakuuta 2012

Koukussa virkkaamiseen


Keittiössä ei ole viimeaikoina valmistunut kuin arjen nopeita ja helppoja. Kauhan sijaan kädessä on tiiviisti pysynyt virkkuukoukku. Vuosi sitten uskalsin tarttua virkkuukoukkuun, johon en ollut sitten alakoulun vilkaisutkaan. Ongelmallisen suhteeni virkkaukseen voi tiivistää siihen, että jokaisen virkkauksen tulos oli aina kolmion mallinen lappu. Viime vuonna onnistuin kuitenkin virkkaamaan monta onnistunutta sydäntä kuusenkoristeiksi.


Syksyn tullen ainakin minuun iskee neulomis- tai tällä kertaa virkkauskuume. Löysin kirppikseltä edullista trikookudetta ja siitä se sitten lähti. Tai lähti kun olin raahannut kävellen 6kg säkkin kaupungin halki kotiin :D. Ohjeet löysin Kauhavan kangas-aitan sivuilta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, en osaa pysyä ohjeissa, joten osassa aivan omaa sovellusta (joita en nyt enää muista... ;D).


Todella kivaa puuhaa ja nopeasti valmista, mutta kohta meillä on koreja nurkat pullollaan. Täytyy siis varmaan keksiä jotain muutakin virkattavaa lopuista kuteista.

6 kommenttia :

  1. Pannulappuja ja keittiöpyyhkeitä. Nostalgiainnostuksessa ne ovat kuulema nyt ihan hit ja pop. Ja niitä tarvitsee aina ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannulappuja ei ole tullut tehtyä sitten niiden alakoulun kolmion mallisten tekeleiden jälkeen :D.

      Poista
  2. Virkkaaminen noilla trikookuteilla on aivan koukuttavaa, kun niillä saa niin nopeasti valmista. Minäkin inspiroiduin aiheesta viime keväänä. Kivannäköisiä koreja sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yhdessä illassa valmista on kyllä iso bonus.

      Poista
  3. Itse innostuin joku aika sitten amigurumien virkkaamisesta. Vanhassa blogissani niitä esittelinkin toisinaan. Nyt ei ole tullut virkattua toviin. Täytynee innostua uudestaan. Kauniita koreja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neulominen on aina sujunut minulta paremmin, mutta pikkuhiljaa olen päässyt virkkauksessakin jyvälle. Mitään super vaikeaa on kyllä ihan turha vielä kokeilla näillä taidoilla :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...