lauantai 1. joulukuuta 2012

Herkullinen jälkiruoka 5 minuutissa


Olin luvannut lapsille, että tänään tehdään jälkiruokaa. Aamulla herätessä nielusta löytyi kaktus ja otsakin tuntui lupaavan kuumalta. Varauduin henkisesti jo huutokonserttiin kun joutuisin kertomaan ettei tehdäkkään jälkkäriä. Onneksi satuin vilkaisemaan ensin Jamien 30 min ateriat kirjaa. Sieltä pomppasi heti esiin sivulta 182 pelastus, jälkiruoka jonka tekemiseen menee 5min. Ja todella hyvä jälkiruoka olikin, uskomatonta! Ihan täydestä meni lapsille jäätelönä, tätä tullaan tekemään meillä usein. Jääkylmä jälkiruoka myös helpotti mukavasti tukalaa oloa nielussa, tosin muutama apua aivot jäätyy hetki koettiin myös :D. Muokkasin ohjetta sen verran, että lisäsin marenkimuruja jäätelöön ja jogurtin vaihdoin paksuun turkkilaiseenjogurttiin.

Marjajäätelö (4-6:lle):
500g jäisiä pakastemarjoja, meillä käytettiin mansikkaa ja mustikkaa
500g turkkilaista jogurttia
4 rkl juoksevaa hunajaa
1 pussi marenkeja

Laita jäiset pakastemarjat blenderiin jogurtin ja hunajan kera. Aja tasaiseksi massaksi. Kaada kulhoon ja murustele marengit joukkoon. Sekoita hyvin. Säästä muutama marenki koristeluun. Annostele maljoihin ja koristele marangeilla. Nauti heti sillä jäätelö sulaa todella nopeasti.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...