perjantai 21. joulukuuta 2012

Saaristolaisleipä



Saaristolaisleipä on kuulunut aina meidän Jouluumme. Kiitos siitä turkulaisille isovanhemmilleni, jotka opettivat sitä pienestä pitäen syömään. Päiväkodin väkeä lahjoimme jo joululimpuilla ja saaristolaisleivät päätyivät keskimmäisen lapsen kerho-ohjaajien joulupöytään. Tänään leivoin jo toisen satsin, josta riittää meille jouluksi ja rakkaalle kummitädille on myös yksi lähdössä.

Saaristolaisleipää leivoin ensimmäistä kertaa ja ohjeen löysin Glorian -sivuilta. Leivästä tuli herkullista ja hävettää tunnustaa, että miehen kanssa yksi kahdestaan jo miltei kokonaan tuhottiin. Tätä leipää tullaan meillä taatusti leipomaan toistekkin.

Saaristolaisleipä (2kpl):
1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl olutmaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
2 rkl voita vuokien voiteluun
Siirappivesi voiteluun:
1 1/2 dl kuumaa vettä
1/2 dl siirappia

Lämmitä piimä esim. mikrossa kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää siirappi sekä suola ja sekoita hyvin. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Huom! Taikinaa ei vaivata vaan sekoitetaan, joten älä käytä konetta vaan sekoita käsin.

Voitele  kaksi 2l leipävuokaa voilla ja jaa taikina niihi. Anna kohota liinan alla 1 1/2h. Paista 175C keskitasolla 1 1/2 tuntia. Sekoita kuuma vesi ja siirappi. Valele leivät sillä, muista käyttää siirappivesi kokonaan. Paista vielä 175C 30min. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Anna tekeytyä jääkaapissa 2-3 päivää, nauti!

6 kommenttia :

  1. Nam, saaristolaisleipä on ihanaa. Yllätyin miten helppoa sen tekeminen loppujen lopuksi oli, olin kuvitellut jotain aivan muuta. Lähinnä vaikeinta oli odottaa että sitä pääsi syömään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ei kyllä meilläkään kovin pitkään ehtinyt tekeytyä jääkaapissa ;D.

      Poista
  2. Saaristolaisleipä on ihanaa, mutta tänä vuonna jäi meillä tekemättä. Liikaa stressiä ja muuta puuhaa. Ollaan menty koko joulukuu Sikke Sumarin mallaslimpuilla ja niitä onkin sitten tehty oikein urakalla. Huomenna pitäisi saada taas yksi aikaiseksi mummin ja pappan luokse joulupöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla joskus tuota Siken ohjetta. Kaikki mitä olen tähän mennessä kokeillut on toiminut erinomaisesti.

      Poista
  3. Tämä kuuluu ehdottomasti joulupöytään kalojen seuraksi! Rosalan limppua tulee ostettua usein, se maistuu vahvan juustonkin kanssa niin hyvälle. Pitäisipä joskus kokeilla itsekin tätä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittele kokeilemaan. Meillä syödään sienisalaatin kera kun kalaa ei voida syödä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...