perjantai 14. joulukuuta 2012

Rusinaiset Joululimput


Meillä alkoi tänään joululoma. Viimeisetkin opiskeluun liittyvät asiat on tehty ja esikoinenkin jäi päiväkodista pitkälle joululomalle. Päiväkodin ohjaajia muistettiin Joululimpuilla ja yksi jäi kotiinkin maistiaisiksi. Kuvassa myös tämän vuoden joulukortit, jotka askartelimme lasten kanssa.

Ihastuin viime vuonna tähän ohjeeseen, mutta päätin kokeilla jotain erilaista tällä kertaa ja päädyin tähän Maku -lehden ohjeeseen. Tein kaksinkertaisen määrän taikinaa ja leivon 4 limppua. Limpuista tuli hyviä, mutta vielä jään etsimään sitä maailman parasta ohjetta :D. Löytyisikö joltain teistä sellainen ohje? Tämä blogihan meinaa muuttua kokonaan leivän leivonta blogiksi ;D.



Rusinaiset Joululimput (2kpl):
1 dl siirappia
½ dl vettä
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl anista
1 tl fenkolinsiemeniä
4 ½ dl piimää
50g hiivaa
2 tl suolaa
5 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
1 dl rusinoita
2 rkl rypsiöljyä
Voiteluun:
½ dl vettä
2 rkl siirappia

Kiehauta siirappi, vesi ja mausteet kattilassa. Lisää piimä joukkoon. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen seokseen. Lisää suola ja rusinat. Alusta jauhot vähitellen joukkoon. Loppuvaiheessa lisää öljy. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Leivo limpuiksi ja anna niiden kohota pellillä peitettynä 30min. Kuumenna uuni 175C. Kuumenna vesi (vedenkeittimessä) ja sekoita siirappi hyvin joukkoon. Voitele limput siirappiseoksella ja laita uuniin. Voitele limppuja paistamisen aikana ja lopuksi siirappiseoksella. Paista 175C n. 45min.  

4 kommenttia :

  1. Leivo vaan, kyllä me jaksetaan siitä lukea ;-) Minä ainakin oppisin mielellään tekemään todella hyvää leipää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä :D. Speltticiabatta oli kyllä parasta leipää mitä olen itse leiponut.

      Poista
  2. Minä olen tässä joulukuussa jo leiponut neljä kertaa Sikke Sumarin mallasleipää (ja blogannutkin sen). Eihän se ihan sama ole kuin tuollainen joululimppu, mutta superherkkua kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin juuri sitä ohjetta kun toteutin toisen ohjeen. Täytyy pistää sille loputtomalle kokeiltavien listalle :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...