perjantai 25. lokakuuta 2013

Pizza Perjantai (taas kerran)



Aloitetaan nyt vaatimattomasti todeten tämä pizza parhaaksi lihapizzaksi mitä olen syönyt. Paras kasvispizza löytyy sitten täältä. Huvittavinta tässä on se, että paras lihapizza kyhättiin kasaan jääkääpin tähteistä. Toisaalta sehän pizzan alkuperäinen tarkoitus on tainnut ollakin.

Syyslomalla herkuteltiin yhdellä lasten lempiruoista eli revityllä possulla. Possua jäi seuraavaksikin päiväksi. Kesällä ylijääneet revityt possut laitettiin erittäin onnistuneesti tortillapizzoihin, joten päätin kokeilla oikeaankin pizzaan.

Jääkaapista löytyi myös aurapaketin loput ja muutama punasipuli valikoitui myös täytteeseen. Tomaattikastikkeen keitin kuitenkin ihan pizzaa varten, tosin puolet satsista odottaa pakkasessa seuraavaa pizzapäivää.



Pizza revityllä possulla:
1 annos pizza pohjaa
revittyä possua (ohje alla)
2 punasipuli kuorittuna ja ohuina viipaleina
auraa tai muuta homejuustoa
juustoraastetta tai mozzarella viipaleita
½ annosta tomaattikastiketta (ohje alla)

Kaulitse pizzataikina ohueksi levyksi. Levitä pohjalle tomaattikastiketta ja ripottele päälle juustoraastetta tai mozzarella viipaleita. Lisää possu, punasipuli ja aura. Paista 250C n.15min.

Tomaattikastike:
oliiviöljyä
 1 iso sipuli kuutioituna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
500g tomaattimurskaa
1 dl vettä
2 rkl balsamicoa
1 rkl sokeria
1 pieni kuivattu chili murustettuna
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa

Kuullota sipulikuutioita hetki öljyssä, lisää valkosipulit ja jatka kuullottamista vielä hetki. Lisää kattilaan tomaattimurska, vesi. balsamico, sokeri ja chili. Anna porista miedolla lämmöllä 45min, mausta suolalla ja pippurilla. Hienonna basilikat ja sekoita joukkoon.

Revitty possu:
1,2 kg possun lapaa
4 rkl magic dustia
2 dl ananastäysmehua
1 dl soijaa

Hiero mausteseos lapaan ja laita lapa pataan. Kaada ananasmehu ja soija pataan. Laita kansi tiiviisti kiinni ja nosta pata uuniin. Anna hautua 150 asteessa 4 tuntia. Nosta liha padasta ja revi haarukoilla säikeiksi. Kaada padasta neste riivityn lihan sekaan.

8 kommenttia :

  1. on muten mahtavan kuuloinen - mä olen kuullutkin vähän juttuja sun pizzaguruudesta joten täältä tulen seuraavan pizzamaratonin koittaessa ideat nyysimään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä tyrmäävän hyvää vaikka itse sanonkin :)

      Poista
  2. Loistavaa, täydellistä! Hävikistä herkuksi! Sä oot niin hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässähän ihan punastuu kun näin kehutaan :)

      Poista
  3. Aina voi olla pizzaperjantai! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvin lauantai tai sunnuntaikin taipuu pizzapäiväksi :).

      Poista
  4. Taas oiva esimerkki, että tähteistä syntyy usein ihan parhaita makuyhdistelmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätti kyllä todella positiivisesti. Tähteet vaan uusiokäyttöön!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...