sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Paahdettupunajuurikeitto chevrellä ja karamellisoiduilla valkosipuleilla


Sadonkorjuu illallinen aloitettiin lämmittävällä keitolla. Punajuuri ja Chevre yhdistelmä on match made in heaven. Taas piti päästä syksyn tullen kokeilemaan jotain uutta tällä makuparilla, viime syksynä tuli muuten tehtyä samoista aineksista blogin suosituin ohje. Resepti on oma muokkaukseni tästä ohjeesta ja Karamellisoidut valkosipulit löysin Glorian Ruoka&Viini 7/2010 s.54 lehdestä. Keitto maistui taivaallisen hyvältä ja karamellisoidut valkosipulin sopivat kokonaisuuteen erinomaisesti

Paahdettupunajuurikeitto:
alkupalaksi 4:lle, pääruoaksi 2:lle
500g punajuuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 oksaa tuoretta rosmariinia hienonnettuna
kourallinen timjamia varret poistettuna
sormisuolaa
rouhittua mustapippuria myllystä
5 dl vettä
1-2 rkl kasvisfondia
1 dl ruokakermaa

Kuori ja lohko punajuuret ja sipuli. Asettele uunivuokaa. Kuori valkosipulit ja laita vuokaan. Ripottele yrtit ja muut mausteet pinnalle. Lisää myös öljy ja sekoita hyvin. Paahda uunissa 200C kunnes punajuuret ovat pehmenneet 30-40min. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa ja lisää fondi. Laita kasvikset kiehuvaan veteen. Ota hieman vettä kattilasta ja irroita maut vuoasta ja kaada takaisin kattilaan. Anna kiehua muutama minuutti. Soseuta tasaiseksi. Lisää kerma ja kuumenna. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.


Paahdettu Chevre:
n. 50g/syöjä
hunajaa

Leikkaa chevre 0,5-1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Yksi viipale syöjää kohden. Asettele viipaleet leivinpaperilla ja valuta hiukan hunajaa pinnalle. Paahda uunissa grillivastuksen alla kunnes pinta kullanruskea. Kannattaa vahtia haukkana uunin vieressä tähän ei mene kuin muutama min. Ota pelti uunista ja anna juustojen hiukan jäähtyä ja jähmettyä.


Karamellisoidut valkosipulinkynnet:
8 valkosipulinkynttä
3 rkl voita
1 rkl hunajaa

Kuori kynnet ja halkaise isoimmat puoliksi pituussuunnassa. Kuumenna voi paistinpannussa. Lisää valkosipulit ja hunaja. Paista miedolla lämmöllä n.5min. Muista putsata pannu heti, karamelli tuppaa ikävästi jämähtämään...


Tarjoilu:
Kauho keittoa kulhoon. Asettele valkosipuleita chevreviipaleiden päälle. Siirrä varovasti lastalla chevre viipale keiton pinnalle. Nauti!

6 kommenttia :

  1. Nyt kun olen löytänyt vuohenjuuston ihan todenteolla, en voi muuta kuin yhtyä lausumaasi. Niin onnistunut makupari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan suosikki makupari itselläni näin syksyisin kun punajuuret parhaimmillaan.

      Poista
  2. Jess, tietää jo lukiessa, että kyseessä on maukas keitto. Karamelisoidut valkosipulit on varmasti ihana extra keiton päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut aikaisemmin syönyt karamellisoituja valkosipuleita ja vähän oli herkkua, näitä tehdään taatusti toistekkin.

      Poista
  3. Tämä ei voi olla kuin hyvää ja sopii tähän talviaikaankin tosi hyvin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...