torstai 24. tammikuuta 2013

Tie miehen sydämeen: Chorizopannu



Tie miehen sydämeenhän vie tunnetusti vatsan kautta. Loogisesti ajateltuna suomalaisen miehen sydämeen vievän tien toisessa päässä on tietysti makkara kuinkas muutenkaan ;). Ainakin tämän annoksen jälkeen meidän taloudessa oli vaimo erittäin rakas.

No vitsit sikseen ja asiaan :). Eli olin kadehtinut muista blogeista savuhovin tuoreita chorizoja ja kun niitä löytyi (vihdoin) myös meidän kylän cittarista niin pakkohan niitä oli ostaa. Nappasin samalla reissulla mukaan säilöttyjä kirsikkatomaatteja ja muutaman purkin voipapuja. Olisin halunnut sherryä tai sherry-viinietikkaa käyttää ruoassa, mutta niitä ei sattunut kotoa löytämään joten pannuun lurahti espanjalaista punaviiniä. Chorizot voi myös viipaloida, minä halusin kokeilla valmistaa kokonaisina. Lisäkettä tämä pannu ei välttämättä olisi tarvinnut, mutta halusin kokeilla löytämääni peruna ohjetta, josta lisää myöhemmin.


Chorizopannu (4:lle):
6-8kpl chorizoja (1-2 kpl per syöjä) (n.400-600g)
2 keskikokoista punasipulia viipaloituna
4 valkosipulinkynttä viipaloituna
oliiviöljyä
2 dl espanjalaista punaviiniä
2 prk säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2 prk voipapuja hyvin valutettuna ja huuhdeltuna
1 rkl savustettua paprikajauhetta (sweet)
suolaa, mustapippuria
1/2 ruukkua silolehtipersilijaa hienonnettuna

Kuumenna öljy pannulla ja lisää chorizot. Ruskista makkarat joka puolelta. Lisää punasipulit pannuun ja kuullota muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista hetki. Lisää punaviini pannuun ja keitä kasaan 5min. Lisää tomaatit, pavut ja paprikajauhe. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua 20min. Lisää persilija ja tarjoile.


8 kommenttia :

  1. Chorizot ovat ihania, mutta jotenkin suomalaiset eivät oikein maistu millekään. Tosin nuo Savuhovin ovat vielä testaamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en ihan väärin ymmärtänyt niin eivät olleet suomalaisia vaan savuhovin maahantuomia. Voi olla, että näillä valvomisilla puhun mitä sattuu :). Makua näissä ainakin oli.

      Poista
  2. Täytyypä ottaa kokeilun alle, ties vaikka pääsisin omaan sydämeeni vierailulle. Savustetulla paprikalla ei voi epäonnistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullekin maistui eli saattaa tepsiä muihinkin naisiin :). Savupaprika on kyllä luottomauste!

      Poista
  3. Oi, kun hyvän kuuloista! Voipapu on ihan uusi juttu mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipavut oli uusia itsellenikin ja tykkäsin kovasti. Koko ruoka oli kyllä hyvää.

      Poista
  4. Hih,eksäni hurmasin ruualla;D En syö lihaa,mutta muuten tuo kuulostaa erinomaiselta pannulta;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...