perjantai 29. marraskuuta 2013

Shepherd's pie eli paimenen piirakka hirven jauhelihasta

Shepherd's pie eli paimenen piirakka kuuluu meillä syksyllä ja talvella nautittaviin ruokiin. Appiukolta saimme pakastimeen hirven lihaa ja ensimmäiseksi pannuun päätyi siis jauheliha. Alunperin paimenen piiras on mielestäni tehty lampaan jauhelihasta. Blogissa on aikaisemmin valmistettu shephed's pieta poron käristyksestä.

Itse tykkää sheperd's piessa käyttää myös runsaasti juureksia ja tällä kertaa piirakkaan päätyi naurista, porkkanaa, selleriä ja palsternakkaa. Kun piiraaseen laittaa reilusti juureksia ei tarvitse erillistä kasvislisuketta.

Hirven jauheliha on tähän ruokaan ehkä liian vähärasvaista, joten piiraaseen päätyi myös pekonia, mielestäni tämä ratkaisu oli onnistunut. Meillä piiras nautittiin myös puolukkahillon kera, joka sopi paimenen piiraaseen erinomaisesti.

Omenahillojen valmistukseen ostettu sosemylly on muuten ihan mahtava muussien tekoon. Perunasurvin on saanut jäädä laatikon pohjalle pölyttymään. Sosemyllyllä tehdystämuussista tulee ihanan ilmavaa.

Tumma olut sopii mielestäni myös erinomaisesti talviseen ruoanlaittoon antamaan padoille ja kastikkeille makua. Pieni pullo stoutia siis lurahti tähän piiraaseen. Muita olut pitoisia pataruokia, joita blogissa on kokattu ovat: savuoluessa ylikypsäksi haudutettua poroa ja olut poropata.


Shepherd's pie eli paimenen piirakka hirven jauhelihasta:

500g hirvenjauhelihaa
150g pekonia kuutioituna
2 sipulia
1 valkosipulinkynttä
4 isoa porkkanaa
3 naurista
1 palsternakka (n.150g)
100g selleriä
1 tl katajanmarjasuolaa  (ohje)
2 tl kuivattua timjamia
0,33l tummaa olutta (esim. kuohu stout)
3 dl riistalientä (vettä+ riistafondia)
1 kg rosamunda perunoita
25g voita
n. 1 ½ dl lämmintä maitoa
2 dl emmental juurtoraastetta
suolaa

Kuori juurekset ja leikkaa kuutioiksi. Paista pekoni kuutiot rapeiksi. Lisää sipulit pannuun ja kuullota hetki. Lisää hirven jauheliha pannuun ja ruskista. Lisää juureskuutiot ja paista vielä muutama minuutti. Lisää olut, riistaliemi ja mausteet. Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä tunnin verran. Lisää tarvittaessa vettä.

Kuori perunat ja leikkaa lohkoiksi. Keitä suolatussa vedessä kypsiksi. Laita keitetyt perunat sosemyllyyn ja aja läpi. Sekoita joukkoon kuutioitu voi ja lämmin maito. Lisää juustoraaste ja mausta vielä suolalla. Osan juustoraasteesta voit halutessasi säästää pinnalle.

Kaada jauhelihakastike voideltuun uunivuokaan ja lisää muussi päälle. Kuvioi pinta halutessasi. Paista 200C n.30-40min tai kunnes pinta on saanut väriä. Nauti puolukkahillon kera.

2 kommenttia :

  1. Shepherd's pie on ollu kovasti esillä blogeissa. Hyvä veto laittaa hirveä! Pitääkö täs itekki kokkailla Shepherd pie kun se näkyy kaikkialla,nälkähän tässä tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ollut esillä ja kyllä kannattaa koikkailla, sopii niin hyvin lämmittämään pikkupakkasilla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...