sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Lime posset mansikoilla



Juhannuksena (ja muutaman kerran sen jälkeenkin) nautittu herkku lemon posset vei kielen mennessään ja siitä asti jäi mieltä kaihertamaan jälkkärin kokeilu limemehulla. Hieman yllytettynä päätin ryhtyä kokeiluun. Onnistuminen arvelutti koska ainakaan itselleni ei nyt ole aivan selvä mikä aiheuttaa hyytymisen. Eli ensimmäisen lime posset kokeilun uhreina joutuivat kärsimään lapset ja mies.

Valmistus oli yhtä helppoa kuin aikaisemminkin, tosin mehun pusertamiseen menee hiukan enemmän aikaa. Annoin possettien hyytyä varmuuden vuoksi yön yli ja hyytyi paremmin kuin sitruunoita käytettäessä. Sitten se maku, joka oli taivaallinen. En nyt vain osaa nimetä parempaa eli lemon ja lime kamppailu päättyi tasapeliin. Seuraavaksi täytyy sitten varmaan kokeilla sitä verigreippiä...

Mansikat tuottivat kyllä tällä kertaa pettymyksen. Makeudesta ei ollut tietoakaan ja sokeria sai lisätä joukkoon. Paras mansikka aika taitaa siis olla jo ohitse, saa nähdä auttaako helle makuun.

Lime posset
4 dl kuohukermaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl limen mehua (n.5 luomu limeä)

Tarjoiluun tuoreita marjoja esim mansikoita

Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Keitä noin 3 min koko ajan sekoittaen. Nosta kattila liedeltä ja sekoita sitruunan mehu joukkoon. Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria tai mehua.

Kaada seos 4 pieneen lasiin. Peitä tuorekelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 2 t 30 min. Itse annoin hyytyä yön yli.

Lisää marjat juuri ennen tarjoilua.

2 kommenttia :

  1. Mahtavaa, että nämä onnistuivat. Olisi mielenkiintoista ymmärtää se hyytymisreaktio tarkemmin, niin voisi kokeilla laajemminkin eri hedelmiä tähän.

    VastaaPoista
  2. Ei valitettavasti ole kemistejä tuttavapiirissä, joka voisi valaista asiaa :D.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...