tiistai 11. syyskuuta 2012

Kauden (ehkä) viimeiset grillaukset


Viikonloppu sujui taas raksalla talkoissa. Ilahduttavan paljon saimme innokkaita talkoolaisia paikalle. Team raksablonditkin oli hyvin edustettuna paikanpäällä ja lapsenvahti pestissä. Epävakaisesta säästä huolimatta onnistuin grillaamaan "Vietnamilaiset ribsit", jotka olivat muuten taivaallisia! Kunniaa en toki voi ottaa ohjeesta itselleni vaan se on Bobby Chinnin käsialaa ja löytyy keittokirjasta Vietnamese Food. Keittokirja on onnekas löytö paikallisen suomalaisen löytöhyllystä, hintaa tälle aarteelle kertyi peräti 6€. Jos kirjaa jostain vielä löytyy suosittelen lämpimästi, aika monta ohjetta tuli heti korvamerkittyä. Alkuperäinen ohje oli todella monivaiheinen ja olen niistä muutaman jättänyt väliin, kuten ribsien keittämisen ja savustamisen vihreällä teellä. Päätin tällä kertaa keittämisen sijaan paahtaa kyljet uunissa ennen grillausta SilläSipuli -blogin ohjeen mukaan.

Ribsien kanssa nautittiin Aasialainen coleslawta ja Nuudelisalaattia. Coleslawohje löytyi Soppaa ja silmukoita blogista ja on peräisin Glorian Ruoka ja Viinilehdestä 4/2011. Nuudelisalaatin ohje löytyi Huhmare -blogista.


Vietnamilaiset Ribsit(6:lle nälkäiselle talkoolaiselle):

2 kg viljaporsaan grillikylkeä

Marinointiliemi:
250g kidesokeria
8 rkl suolaa
1l vettä
4 tähtianista
1 kanelitanko

Kuivamauste:
150 g muscado sokeria
3 rkl savustettua paprikajauhetta
50g valkosipulisuolaa
2 rkl mustapippuria myllystä
2 rkl sipulijauhetta
2 rkl chilijauhetta (minä käytin hiutaleita)
1 rkl kuivattua salviaa
2 rkl sinappijauhetta
1/2 rkl cayannepippuria
1/2 rkl kuivattua timjamia

BBQ-kastike:
1/2 tehdystä kuivamausteesta
2 1/2 dl siideriviinietikkaa (käytin omenaviinietikkaa)
5 dl omenamehua
10 rkl ketsuppia
10 rkl melassia (käytin siirappia)
chilihiutaleita
mustapippuria

Tee aamulla tai edellisenä päivänä ensin marinointiliemi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita niin kauan, että sokeri on sulanut. Nosta pois liedeltä ja jäähdytä viileäksi. Laita grillikyljet laakeaan vuokaan ja kaada jäähtynyt marinointiliemi päälle. Anna marinoitua vähintään 3h tai yönyli. Nosta ribsit marinadista ja kuivaa hiukan.

Sekoita kuivamauste hyvin. Hiero puolet mausteseoksesta ribsien pintaan. Aseta ribsit uunipellille ja paahda 200C 30-40min, kunnes liha on hiukan vetäytynyt luista. Nosta uunista ja anna hiukan jäähtyä.

Valmista BBQ-kastike. Lisää kaikki ainekset paitsi kuivamausteseos pannuun. Kuumenna kiehuvaksi ja pienennä lämpöä ja keitä kokoon noin 20min tai kunnes kastike on muuttunut paksuksi. Lisää kuivamauste ja kuumenna sekoittaen muutama min.

Sivele bbq-kastike ribsien pintaan ja grillaa rapeaksi molemmilta puolilta. Tarjoile esim. Aasialaisen Coleslawn kanssa.

Raksablondin annos.


Aasialainen Coleslaw (6:lle):
1/2 keräkaali ohueksi suikaloituna (n. 1,2 l kallisuikaletta)
2 rkl seesamin siemeniä
6 rkl miriniä
4 rkl seesaminsiemenöljyä
1 punainen chilipalko hienonnettuna ja siemenet poistettuna
2 dl suolapähkinöitä
1 ruukku korianteria hienonnettua 
 
Laita suikaloitu kaali ja chili kulhoon. Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla ja lisää salaattiin. Sekoita hyvin. Mittaa mirini ja seesaminsiemenöljy kulhoon, sekoita hyvin. Lisää kastike salaattiin ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti. Lisää suolapähkinät ja hienonnettu korianteri juuri ennen tarjoilua.



4 kommenttia :

  1. Ei ihme, jos noilla mausteilla tulee maukasta. Timjamia ja salviaa en olisi itse ensimmäisenä yhdistänyt Aasian suuntaan.
    Tsemppiä raksalle, toivottavasti alkaa loppusuora häämöttää.

    VastaaPoista
  2. Juu en minäkään sen takia lainausmerkit taas käytössä :D. Pikku hiljaa tulee valmista.

    VastaaPoista
  3. Järisyttävän hyvän kuuloista!
    Aika reilu määrä sokeria tuossa marinadissa. Mutta raksallahan sitä tarvitsee energiaa. :)

    Mullakin taitaa olla parit ribsit vielä bloggaamatta. Jos vaan vielä löytyy kuvat jostain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkoolaisten ylistyksestä päätellen saadaan apuja jatkossakin ;D. Sokerin määrä epäilytti itseäkin, mutta ei ollut liikaa imeytynyt lihaan.

      Jakoon vaan ribsireseptejä ei voi olla liikaa. Tänä viikonloppuna pitäisi kokeilla karitsan ribsien grillausta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...