perjantai 14. syyskuuta 2012

Pinkkiä pastaa


Tätä ruokaa voisi tehdä vain kauniin ulkonäön vuoksi, maussakaan ei kyllä ollut mitään valittamista. Tai ehkä kahden pienen tytön äitinä on kaikki pinkki alkanut myös minun silmissäni näyttämään kauniilta. Pastan piti olla vain aikuisten ruokaa vahvojen makujen vuoksi, mutta toisin kävi. Perheen pienin prinsessa kahmaisi heti pastan nähtyään isänsä lautaselta kourallisen ja isosisko seurasi perässä. Isoveljelle ei maistunut, mutta neidit santsasivat muutamaan otteeseen. Tiedä sitten oliko syynä väri vai maku ;D.

Hyvää oli aikuistenkin mielestä ja jopa mieheni oli tyytyväinen vaikka kasvisruokiin yleensä suhtautuu varauksella. Tätä helppoa ja herkullista ruokaa tehdään takullaa toistekkin. Ohjeen muokkasin tästä reseptistä.

Punajuuri-aurapasta:
öljyä paistamiseen
600g punajuuria
1 sipuli
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
2 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
mustapippuria, suolaa
1 rkl hunajaa
1 pkt auraa
kourallinen basilikaa silputtuna
400g (penne)pastaa

Kuori ja raasta punajuuret. Kuutioi sipulit. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipuleita hetki. Lisää punajuuriraaste ja jatka paistamista hetki. Lisää kasvisliemi ja ruokakerma. Anna kiehua miedolla lämmöllä 15-20min tai kunnes punajuuri on kypsää. Keitä samalla pasta. Lisää mausteet ja hunaja. Murustele auraa kastikkeen joukkoon oman maun mukaan. Meillä taisi mennä 3/4 palasta. Tarkista maku. Sekoita kastike pastan joukkoon ja lisää basilikasilppu. Nauti heti.

Anopille kiitokset vielä ihanista punajuurista ja tuliaiskorista.


4 kommenttia :

  1. Sinut on siis tehokkaasti ehdollistettu pinkille ;-) Punajuuripasta on täälläkin kutkutellut mieltä näin syksyn tullen.

    VastaaPoista
  2. Onpa nätin värinen annos! =) Ja varmasti herkullinen. Itsekin olen käyttänyt punajuurta sinihomejuuston (ja kinkun) kaverina uunipaistoksessa ja toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi sopiva ystävänpäivä annos :D. Punajuuri on herkkua auran tai vuohenjuuston kera!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...