torstai 16. toukokuuta 2013

11x2=22 eli haasteita

Kun ei ole keittiössä viihdytty niin vastataan sitten haasteisiin. Eli sain suht saman 11-asiaa haasteen Ja kaikkea muuta -blogista sekä Keijukaistenmaan herkkublogista. 
Kiitos molemmille haasteista ja sitten asiaan:

Haasteen säännöt ovat siis:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.
Ja Keijukaistenmaan herkkublogin haasteessa piti vielä kertoa itsestä 11 asiaa itsestä, joten aloitetaan niillä. 
 
11 asiaa minusta: 1. Olen kolmen hurmaavan lapsen äiti. 2. Ruoanlaitto on minulle se "zen"-hetki päivässä. 3. En pysty nukahtamaan lukematta ensin kirjaa. 4. Ahmin keittokirjoja sekä ruokaan liittyviä lehtiä. 5. Puutarhassa myllertäminen rentouttaa. 6. Olen järkyttävän aamu-uninen. 7. Yleensä minulla on niin monta asiaa menossa yhtä aikaa, että unohtelen asioita. 8. Olen tehnyt käsitöitä 6v. asti ja olen edelleen riippuvainen ;D. 9. Olen kiitollinen ihanasta perheestäni joka ikinen päivä! 10. Olen huono puhumaan puhelimessa, joka näkyy laskuissa. 11. Kylpeminen on ihanaa!

11 kysymystä x2:
Ensin Ja kaikkea muuta -blogin kysymykset:
  1. Minkä kirjan haluat ehdottomasti lukea tänä vuonna kesälomalla ? Kultahattu miljoonannen kerran uudestaa ja sitten elokuvaan arvostelemaan ;D.
  2. Kuka opetti sinut lukemaan ? Äiti = opettaja
  3. Kuulutko lukupiiriin ? En
  4. Mikä oli lempikirjasi lapsena ? Ihan pienenä pupu tupuna. Kun opin lukemaan neiti etsivät sekä viisikot, tietysti Anna ja Tiina kirjoja unohtamatta. Kun lukeminen jo sujui Jalna -sarja sekä Taru Sormusten herrasta
  5. Oletko koskaan kokannut romaanin inspiroimana ja mitä ? Kyllä Anna Kareninan lukemisen jälkeen vietettiin Venäläistä iltaa.
  6. Mikä on paras kirjasta tehty elokuva ? Minun afrikkani
  7. Jos olisit kirjailija, niin kuka olisit ? Vastaisin Virginia Voolf, jos lopu ei olisi niin onneton
  8. Mitä luet juuri nyt ? Kaukaiset paviljongit
  9. Mikä on ensimmäinen lause lukemassasi kirjassa sivulla 57 ? Pienen pojan oli vaikea pitää lukua kaikista jumalista, koska niitä oli niin monta: Brahma, Vishnu, Indra ja Siva, jotka olivat sama, eikä kuitenkaan sama.
  10. Jos sanon kirja ja eläin - niin mitä kirjaa ajattelet ? Iltasatujen jälkeen tulee mieleen Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -kirja.
  11. Mitä jätät tekemättä, kun luet mielenkiintoista kirjaa ?  Nukkuminen jää väliin.
Sitten Keijukaistenmaan herkkublogin kysymykset:

1. Mikä olet ammatiltasi? Uskokaa tai älkää IT-konsultti :). 2. Kevät/kesä/syksy vai talvi? Kesä 3. Lempi ruokasi/juomasi? Yleensä vesi, mutta alkoholipuolelta Gin Tonic 4. Mitä joulupöydästäsi on ehdottomasti löydyttävä? Sienisalaattia 5. Katsotko MM-jääkiekkoa? en 6. Millaisia blogeja seurailet? ruoka, sisustus, puutarha, käsityö, tuunaus sekä remontointi -blogeja 7. Mikä on lempi mausteesi? savustettu paprikajauhe 8. Kuka opetti sinut leipomaan/tekemään ruokaa? äiti 9. Onko sinulla lapsia? Jos niin minkä ikäisiä ja otatko lapset mukaan ruuanlaittoon/leipomiseen? Kolme lasta 2, 4 ja 5v. Leivotaan usein yhdessä ja 5v:n kanssa laitetaan yhdessä ruokaa, koska hänen kuuluu kuulemma harjoitella jos meinaa voittaa top chef junior kisan :D. 10. Miten hemmottelet itseäsi? Lasi viiiniä, hyvää naposteltavaa ja hyvä kirja tai elokuva 11. Mitä perhe sinulle merkitsee? Kaikkea!!!

11 kysymystäni haastettaville blogeille:
1. The keittokirja keittiössäsi?
2. Mitä raaka-ainetta et ole kokeillut, mutta haluaisit?
3. Seuraava keittiöhärpäke, jonka meinaat hankkia?
4. Inspiraation lähteesi kokatessa?
5. Mikä on vaikeinta sinulle ruoanlaitossa/leivonnassa?
6. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
7. Miksi jatkat bloggaamista?
8. Mitkä asiat ruoassa tai ruoan laitossa ärsyttävät eniten?
9. Mieli ravintolasi?
10. Minne lähtisit pelkästään kulinaariselle matkalle?
11. Jatkatko bloggaamista vielä 5 -vuoden jälkeen?





Haastettavat blogit ovat:


Maistuis varmaan sullekin
Suolaa&Hunajaa
Tyrniä ja Tyrskyjä
Meanwhile in Longfield 
Onko Nälkä?
Andalusian auringossa
Food and Then Some
Kärähtäneet
Fanni&Kaneli
Mausteinen Manteli
Veikeä Verso



Haasteen säännöt ovat siis:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.
Yllä jo taisin kertalleen kiittääkin, mutta tässä vielä :


10 kommenttia :

  1. me kiitämme ja yritämme löytää aikaa paneutua tähänkin haasteeseen (hieman on tällä htkellä retuperällä tuo suunnitelmallisuus :-)...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin repäisin kerralla kun ei muuten tunne aika näihin riittävän :D.

      Poista
  2. Kiitos ja huh! vastasitpa itse melkoiseen kysymyskimaraan!
    Ihanan kiltit kysymykset heitit eteenpäin :) Mukavaa, että ne pyörivät juuri tämän ruokablogi-aiheen ympärillä.

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen urakka sinulla on ollut, mutta kivoja vastauksia ! Mukavaa, kun vastailit kysymyksiini :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos haasteesta! Oli hauska vastata välillä muihin kuin ruokaan liittyviin kysymyksiin.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Yritn vastata siihen. Tosin tässä on kiireitä nyt niin hitosti, etten pysty lupaamaan milloin oma haasteeni lähtee eteenpäin. Aurinkoista viikonvaihetta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja ehtii näihin hyvin myöhemminkin vastata :).

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, mutta minä olen nykyään tylsä ja jätän haasteet väliin. Vanhassa blogissa tuli haasteisiin osallistuttua, mutta nykyisestä päätin jättää ne pois.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän taisi olla viimeinen kerta kun itsekkin jaksoin vastata :).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...