maanantai 13. toukokuuta 2013

Mekkoja Prinsessalle


Viime aikoina ei ole mitään kovin kummoista tullut keittiössä puuhattua. Aika on kulunut raksan pihalla kasvimaalla sekä kasvihuoneessa puuhaillessa. Illatkin ovat kuluneet ompelukoneen äärellä, sillä vanhemman prinsessan 4v. syntymäpäivät koittavat perjantaina.   

Syntymäpäivä lahjoja siis kuumeisesti ompelen. Kaksi kesämekkoa ja yhden laukun olen tähän mennessä ehtinyt tehdä. Molemmat mekot ovat tavattoman ihanasta Mekkotehdas -kirjasta. Ylempi mekko on Maret kaavoilla tehty ja alempi on Riine.


Kirja on ollut super positiivinen yllätys. Ohjeet ovat olleet todella hyvät ja mekot ovat valmistuneet todella nopeasti. Riinen ompelemiseen kului yksi ilta ja Maretin ompelemiseen kaksi. Kankaiksi hyödynnettiin Riineen (alla) 70-luvun pussilakana sekä vuoreksi pinnasängyn aluslakana. Ihmeen kestävää laatua tuo pussilakana, joka on ollut jatkuvassa käytössä näihin päiviin asti.

Maret mekkoon hyödynnettiin vanhat verhot, joista saatiin alin rimpsu sekä pinnasängyn aluskana leikattiin vinokaitaleiksi. Vinokaitaleisiinkin löytyi ohje kirjasta ja niiden teko oli yllättävän helppoa eli miksi ihmeessä olen ostanut valmiina.

Mutta vielä ehtii ompelemaan saa nähdä mitä sitä saa vielä aikaiseksi :D. Kesämekkoja ei kyllä meidän tytöille osteta vaan ommellaan Mekkotehdas -kirjan ihastuttavilla ohjeilla.


4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, jäädään odottamaan päivänsankarin tuomiota :). Pienestä asti on tullut ommeltua sekä neulottua, verenperintöä mummolta ja mummilta :D.

      Poista
  2. Ihania - minulla on kolme poikaa, joten pääsen ihailemaan tuollaisia vain muilla... ei silti, en minä taitaisi noita osata väsäilläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei meilläkään poika varmasti innostuisi jos ompelisin vaatteita synttärilahjaksi :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...