tiistai 24. huhtikuuta 2012

Arkiruokaa: Feta-pinaattipasta


Yksinkertaista, nopeaa, edullista ja herkullista, siitä on hyvät arkiruoat tehty ;). Tässä yksi niistä jakoon muillekkin.

500g täysjyvä spagettia
öljyä paistamiseen
2 pussia pakastepinaattia (a 150g)
1 iso sipuli kuutioituna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
3 dl ruokakermaa
200g fetatyyppistä juustoa
kuivattua oreganoa ja minttua
mustapippuria ja suolaa

Keitä spagetti. Kuullota sipulit öljyssä ja lisää pinaatti. Sekoittele ja anna pinaatin sulaa. Lisää ruokakerma ja mausteet anna hautua 5min. Lisää kuutioitu fetajuusto ja sekoita joukkoon. Kuumenna ja tarjoile spagetin kera. Parmesania voi halutessa raastaa pinnalle. Itse lisään pastan joukkoon myös oliiviöljyä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Prinsessan 1v syntymäpäivät


Haikeaa,  meidän "vauva" täytti vuoden ja viikonloppuna vietettiin syntymäpäiviä. Kakun koristelu kävi kätevästi kevään trendiväreissä olevilla ranskanpastilleilla ja saman värisellä strösselillä ;). Keväisiä herkkuja teki mieli ilman lämmetessä.

Tarjolla oli:
Parsapiirakkaa
Pieniä kinkkupiirakoita
Tuulihattuja kinkku-auratäytteellä
Kookoskekoja
Valkosuklaa-mansikkamarenkeja
Suklaamarenkeja
Mansikka-valkosuklaavaahdolla täytettyä täytekakkua


Parsapiirakka (alkuperäinen ohje jauhotsuussa blogi)

Pohja:
200g vehnäjauhoja (n. 3 dl)
0,5 tl suolaa
100g kylmää voita
1 kananmuna
2 tl kylmää vettä

Sekoita jauhot ja suola. Nypi joukkoon kylmä voi. Itse kuutioin aina voin ennen nyppimistä ja mielestäni onnistuu näin helpommin. Lisää muna ja kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja anna sen jähmettyä jääkaapissa vähintään 30 min. Minä tein taikinan edellisenä iltana ja nostin huoneenlämpöön 30min ennen kaulitsemista ja hyvin toimi.

Kauli taikina jauhotetulla työtasolla ohueksi levyksi, joka on halkaisijaltaan muutamia senttejä vuokaa suurempi. Siirrä kaulimen avulla taikina voidellun vuoan päälle. Painele taikina varovaisesti vuokaan ja leikkaa ylinmääräiset reunat pois. Paista pohjaa 200C 5-10min.

Täyte:
1 nippu vihreää parsaa
75g emmental raastetta
30g parmesanraastetta
1,5 -2 kananmuna (itse tein yhdellä kertaa kaksi piirakkaa 5dl kermaa ja 3 munaa)
2,5 dl kermaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria

Kuori parsat ja taivuta vartta. Parsa katkeaa oikeasta kohdasta. Keitä suolatussa vedessä 2-3min. Levitä emmentalraaste pohjalle. Sekoita, muna, kerma, suola ja pippuri keskenään ja kaada vuokaan. Asettele parsat vuokaan. Ripottele parmesanraaste pinnalle. Paista 200C 25-30min.


Pienet kinkkupiirakat
Näihin ei oikein ole olemassa ohjetta. Sain kesken parsapiirakoiden teon idean käyttää ylijääneen taikinan pieniin piirakoihin. Voitelin muffinivuoan ja leikkasin vuorasin taikinalla. Esipaistoin uunissa. Täytteeseen käytin tuulihatuista ylijäänyttä palvikinkkua, mozzarella raastetta, ruokakermaa ja munaa. Piirakat oli ajateltu lapsille joten mausteina vain hitunen suolaa ja pippuria. Eipä jäänyt tähteitä ;).




Tuulihattuja kinkku-auratäytteellä (alkuperäinen ohje maku.fi)

Tuulihatut ovat yksi suurimmista heikkouksistani, näiden tekoon ei montaa tekosyytä tarvitse keksiä ;). Mielestäni tuulihattujen tekoa pelätään ihan turhaan, itse olen aina saanut onnistumaan.

35kpl

Taikina:
2dl vettä
75g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 munaa


Aloita tuulihattujen valmistus kiehauttamalla vesi ja voi kattilassa. Lisää kaikki jauhot kerralla kattilaan ja vatkaa puuhaarukalla voimakkaasti, kunnes sileä ja kiiltävä seos irtoaa kattilan reunoista.
Anna taikinan hieman jäähtyä. Lisää sitten munat yksitellen sähkövatkaimella voimakkaasti vatkaten.
Pursota tai lusikoi taikinasta leivinpaperoidulle pellille pieniä, Ø noin 2 sentin nokareita. Paista 225 asteessa noin 18 minuuttia, kunnes tuulihatut ovat kauniisti ruskistuneet. Älä avaa uuninluukkua tuulihattujen kohotessa eli ensimmäisen vartin aikana.

Täyte:
250g rahkaa
170g auraa murustettuna
1 dl ruohosipulia hienonnettuna
150g palvikukkua kuutioituna
0.5-1 dl kermaa
2 rkl sitruunanmehua
1-2tl hunajaa
suolaa ja pippuria

Valmista juusto-kinkkutäyte yhdistämällä ainekset keskenään. Kermaan en osaa antaa täsmällistä määrää. Täytteestä tuli mielestäni liian paksua, joten ohensin sitä kermalla enkä mitannut. Anna täytteen tekeytyä jääkaapissa ainakin tunnin verran. Halkaise jäähtyneet tuulihatut ja täytä. Täyttäminen onnistuu parhaiten laittamalla täyte pursotuspussiin.


Valkosuklaa-mansikkamarengit
 pellillinen
4 valkuaista
1 dl sokeria
1 dl mansikkotomusokeria
0,5 rkl maissitärkkelystä
1 tl etikkaa
50g valkosuklaata 
tilkka öljyä




Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita maissijauhot sokerin joukkoon ja lisää seos valkuaisvaahtoon vähän kerrallaan, edelleen vatkaten. Sekoita joukkoon etikka. Marenki on valmista, kun se on jäykkää ja kiiltävää ja pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa. Sulata suklaa sulatusteholla mikrossa ja lisää tilkka öljyä joukkoon. Valuta seosta marenkimassaan ohuina noroina. Älä sekoita, vaan kääntele varovasti siten että suklaa jää raidoiksi. Nostele ruokalusikalla muhkeita jättimarenkikekoja leivinpaperin päälle uunipellille. Paista marenkeja 125 asteessa noin 1 tunti.


Suklaamarengit (alkuperäinen ohje maku.fi)

pellillinen
4 valkuaista
2 dl sokeria
0,5 rkl maissitärkkelystä
1 tl etikkaa
50g tummaasuklaata 

tilkka öljyä

valmistus kts. edellinen ohje.


Kookoskeot (ohje Leila Lindholm pala kakkua kirjasta sivu 15)
gluteiinittomia

16 kekoa
50g voita
2 munaa
1 dl sokeria
200g kookoshiutaleita (n.5 1/2 dl)
1 pesty limetinkuori raastettuna
(1 rkl amarettolikööriä, rommia tai punssia)
(100g valkosuklaata)


Sulata voi ja sekoita siihen muut ainekset. Itse jätin "viinat" pois keoista eikä mielestäni haitannut. Jätä taikina turpoamaan n. 10 min. Nostele lusikoilla keoiksi leivinpaperilla päällystetylle pellille. Muotoile hiukan lusikoilla. Paista 175C n.15min. Halutessasi sulata valkosuklaa ja kasta jäähtyneiden kekojen pohja suklaassa. Nosta muffini tai wienerpaperivuokiin. Anna jähmettyä.


Mansikka-valkosuklaavaahdolla täytettyä täytekakkua

12 munan kakkupohja kaakaojauheella

Täyte:
500g rahkaa
5 dl vispikermaa 
1,5 l pakastettuja puolitettuja mansikoita
sokeria ja vaniljasokeria oman maun mukaan (itse laitoin sokeria n. 0,5dl ja vaniljasokeria 2 tl)
200g valkosuklaata
4 liivatetta
tilkka mansikoiden "lientä"




Sulata mansikat ja valuta. Ota osa "liemestä" talteen.  Laita liivatteet likoamaan. Vaahdota kerma ja sekoita rahka sekä sokerit joukkoon. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hetki. Kaada ohuena nauhana joukkoon. Lisää myös mansikat. Kuumanna tilkka lientä kiehuvaksi ja  liota liivatteet siihen. Kaada täytteen joukkoon ohuena nauhana. Anna jähmettyä jääkaapissa 4h ennen kakun täyttämistä.

Kakkupojan kostutin laimennetulla ja makeutetulla sitruunamehulla. Kakku kuorrutettiin kermavaahdolla ja koristeltiin ranskanpastilleilla, pursotuksilla ja ströselillä.











keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Pinaattilasagne


Lasagnea ei ole tullut tehtyä piiiitkään aikaan ihan siitä syystä, että valkokastikkeen teko pikkulapsiperheessä on haastavaa. Aina tapahtuu jotain kun pitäisi olla kastiketta sekoittamassa ja kastike ehtii kärähtää. Viikonlopun talkoisiin tarvittiin myös kasvisruokaa ja löysin tämän lasagne reseptin hs.fi ruoka sivuilta. Lopputulos oli herkullinen ja ei kyllä huomannut, että perinteinen juustokastike puuttui.

1/2 l ryöpättyä pinaattia tai pakaste pinattia sulatettuna (3 pussia)
250 g ricottajuustoa
125 g parmesaanijuustoa raasteena
mustapippuria
225 g lasagnelevyjä
Tomaattikastike:
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa
kuivattua oreganoa
kuivattua chiliä
suolaa
mustapippuria
Päälle:
2 prk smetanaa (a 120g)

Keitä tomaattikastike tekeytymään. Silppua sipulit ja valkosipulin kynnet ja kuullota niitä viitisen minuuttia miedolla lämmöllä kattilassa öljyssä. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja anna seoksen kiehua hiljalleen ilman kantta. Itse keitin tomaattikastiketta 50min.

Valuta pinaatti siivilässä tai sulata pakaste pinaatti. Siirrä pinaatti kulhoon ja sekoita joukkoon ricottajuusto ja puolet parmesaaniraasteesta. Sekoita hyvin ja mausta seos mustapippurilla.

Voitele suorakaiteen muotoinen uunivuoka ja lado siihen lasagnen ainekset kerroksittain siten, että alimmainen kerros on tomaattikastiketta ja päällimmäinen lasagnelevyjä. Levitä levyjen päälle smetana, ripottele päälle loppu parmesaaniraaste ja kypsennä lasagnea 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kyllä se on kevät



... vaikka valkoista juttua tulikin TAAS tänään taivaalta. Piristin itseäni sunnuntain auringonpaisteessa otetuilla kuvilla ja ajattelin jakaan hyvää fiilistä myös täällä.

Uskomatonta, että yksi kukkapenkki on selvinnyt suhteellisen vähäisillä vaurioilla remontin tiimellyksessä ja rakennusjätteen keskellä.









maanantai 16. huhtikuuta 2012

Rakkautta ensimmäisellä lusikallisella eli gluteiiniton "mutakakku"


Talkooporukan kanssa paiskittiin taas hommia viikonloppu ja tällä kertaa piti keksiä gluteiinitonta tarjottavaa. Talkoisiin ilmoittautuneet olivat tällä kertaa naisia, joten suklaakakkua oli tietenkin tehtävä. Tämän ohjeen kirjoitin ylös, mutta linkin hukkasin enkä enää muista mistä blogista tämä ohje alunperin oli. Eli jos joku tunnistaa omaksi ohjeekseen saa kommentoida.

Ohjeessa ilahdutti ja hieman myös arvelutti jauhottomuus. Päätin rohkeasti kokeilla ohjetta vaikka siihen ei edes gluteiinittomia jauhoja tullut. Tämä yksi syy ohjeen valintaan sillä gluteiinittomia jauhoja tarvitsee niin harvoin, että pussin loppu pyörii kaapissa turhaan.

Jauhottomuus arvelutti sen verran, että pakko oli palanen kakkua maistaa ennen tarjoilua. Taivaallisen hyvää, mutta todella tuhtia tavaraa oikea suklaaholistin unelma. Kummasti jaksoi loppu päivän paiskia hommia kun tätä oli saanut palasen. Kakkua raikastamaan soseutin mansikkasosetta ja tein sitruunaistamascarponevaahtoa.

Talkooporukalle vielä tätäkin kautta kiitokset ja muille remppaajille tai rakentajille vinkiksi, että suihkumyssy suojaa hyvin hiuksia remontoidessa :D.


Gluteiiniton Mud Cake
6  kananmunaa
2 dl sokeria
100 g voita
300 g tummaa suklaata

Sulata voi ja siirrä kattila pois liedeltä. Pilko suklaa ja sulata se voin sekaan. Anna jäähtyä. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi erikseen ja keltuaiset sokerin kanssa. 
Yhdistä voi-suklaaseos keltuaissokerivaahtoon ja sekoita mukaan puolet valkuaisvaahdosta. Lopun valkuaisvaahdon voit nostella taikinan sekaan (ei ole niin tarkkaa, voi jäädä vähän vaaleita kokkareita). 
Voitele irtopohjavuoan reunat ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 15-20 min. Mikäli haluat vähän kiinteämpää kakkua, laske 15min jälkeen uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä 10 min.
Kakku paranee "vanhetessaan", joten voit hyvin tehdä kakun jo edellisenä päivänä jääkaappiin. Tarjoile soseutettujen mansikoiden ja sitruunaisen mascarponevaahdon kera.

Sitruunainen mascarponevaahto 
150g mascarponea 
1 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 luomusitruunan kuori raastettuna ja 1 rkl mehua 

Laita mascarpone, kerma ja sokeri kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon raastettu kuori ja mehu. Anna maustua jääkaapissa. Tarjoile kakun kanssa.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäis Sunnuntain illallinen


Eilen nautimme perheenkesken herkullisen Pääsiäisillallisen. Vaikka lampaanviulu olikin jäänyt mökille pakkaseen karitsan paahtopaisti toimi suht hyvin korvikkeena. Meille tulee karitsa paloiteltuna Veräjäahon tilalta Saarijärven läheltä. Taivaallisen hyvää lihaa, suosittelen! Yhteystiedot löytyvät täältä.


Pääsiäsiillallisella nautittiin:

Fetatäytteisiä munakoisorullia
Uunissa paahdettuja tomaatteja
Karitsanpaahtopaistia punvaviinikastikkeessa
Valkosipuliperunoita
Mango-Pistaasirahkaa






 Rullat tarjoillaan kylmänä ja voi hyvin tehdä edellisenä päivänä

Fetatäytteiset munakoisorullat:
3 munakoisoa
oliiviöljyä
suolaa
200g (oikeaa) Fetajuustoa
1dl turkkilaista jogurttia
nippu silolehtipersilijaa hienonnettuna
kuivattua minttua ja oreganoa
1 tl sitruunan mehua
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
mustapippuria myllystä
chilihiutaleita

Leikkaa munakoiso ohuiksi viipaleiksi ja suolaa viipaleet molemmilta puolilta. Anna "itkettyä" 30min. Pyyhi suola pois. Paista viipaleet erissä parilapannulla oliiviöljyssä. Kannattaa malttaa paistaa viipaleet kunnolla. Se on aikaa vievää, mutta palkitsee maussa. Anna viipaleiden jäähtyä.

Valmista täyte murustamalla fetajuusto. Sekoita loput ainekset joukkoon. Laita n. 1tl täytettä viipaleen toiseen päähän ja kääri rullalle. Asettele rullat tarjoiluastiaan ja pirskota oliiviöljyä pinnalle. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan. Tarjoile.




Uunissa paahdetut tomaatit:
500g terttukirsikkatomaatteja
suolaa, pippuria
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
oliiviöljyä





Puolita tomaatit ja laita uunivuokaan leikkauspinta ylöspäin. Lisää mausteet ja öljy. Paista 200C n.30min. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Herkullisia myös kylmänä.



 Karitsanpaahtopaistit punaviinikastikkeessa: (ohje hs.fi)



4 karitsanpaahtopaistia (á 180 g)
suolaa, mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
1 luomusitruunan kuori rastettuna
4 oksaa rosmariinia hienonnettuna
4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 dl punaviiniä
1 dl lihalientä

Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Kuivaa paistit ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. 

Kuumenna valurautapannu, lisää oliiviöljy ja ruskista paisteihin hyvä väri.

Hiero paistien pintaan sitruunan kuorta, rosmariinia ja valkosipulia, laita paistit takaisin pannulle ja aseta lämpömittari pienimmän paistin keskikohtaan. Paista noin 15–20 minuuttia, eli kunnes sisälämpötila on noin 54 astetta (medium).


Ota liha uunista ja kääri se vetäytymään folion sisään. Vetäytyminen on tärkeää, jotta liha säilyy mehevänä! Lihan sisälämpötila nousee muutaman asteen vetäytymisen aikana.
Nosta valurautapannu liedelle. Kaada pannuun punaviini ja lihaliemi. Irroita maut pannusta, keitä kokoon ja mausta suolalla, mustapippurilla ja rosmariinilla.



Valkosipuliperunat:
1 kg rosamunda perunoita
suolaa ja mustapippuria
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 dl kermaa

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi veitsellä. Asettele viipaleet voideltuun uunivuokaan limittäin. Mausta suolalla, pippurilla ja valkosipulilla. Kaada kerma päälle ja paista 200C n. 45min.

Mango-Pistaasirahka: (ohje maku.fi)

250g mangosäilykettä
300g tuoretta kypsää mangoa
250g maitorahkaa
2 dl turkkilaista jogurttia
½ dl sokeria
½ dl pistaaseja
Koristeluun pieniä suklaamunia

Valuta mangoviipaleet ja soseuta ne. Kuori ja kuutioi tuore mango.
Yhdistä rahka ja jogurtti. Mausta seos sokerilla.
Rouhi pistaasit pienemmiksi esimerkiksi morttelissa tai tehosekoittimessa.
Yhdistä kaikki rahkan ainekset. Säästä pistaaseja ja mangokuutioita koristeluun.

Annostele mango-pistaasirahka tarjolle jälkiruokamaljoihin. Koristele vielä mangokuutioilla ja pistaasirouheella. Lisää pieniä suklaamunia halutessasi.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kurkistus Kreikkaan



Kreikkalainen ruoka tuntuu kadonneen jonnekin lehdistä, keittokirjoista ja blogeista. Tässä nyt kurkistus sinnepäin (iki)vanhan äidiltäni lainassa olevan keittokirjan voimin.



Kysessä on suomalaisen Kirsti Lakopulosin  Tie miehen sydämeen kreikkalaisittain, joka on ilmestynyt 1989. Ohjeet eivät ole suoraan kirjasta vaan syntyneet kirjan innoittamina. Viimeisintä Master Chef kilpailua katsoessa pudonneen kilpailijan ongelmaksi tuomarit listasivat sen, että tulella on monta pannua ja lautaselle päätyy vain osa. Oma ongelmani on, että alan tehdä ruokaa jonkun reseptin pohjalta, mutta tuskin koskaan lautaselle päätyy ohjeen mukaista ruokaa vaan pakko on aina soveltaa ja tehdä itsensä näköistä ruokaa ;).

Sitruunaista broileria
6 jyväbroilerin koipireittä 
voita ja oliiviöljyä paistamiseen
2 dl valkoviiniä
1 luomusitruunan mehu ja kuori raastettuna
nippu silolehtipersilijaa hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
suolaa ja pippuria

Ruskista huoneenlämpöiset koivet voi-öljyseoksessa padassa. Kaada pataan viini ja sitruunanmehu, anna kiehahtaa. Lisää sitruunankuori, valkosipulit ja persilija. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta kansi päällä ja siirrä uuniin. Paista 175C 1h.


Pinaattiriisi
oliiviöljyä paistamiseen
1 iso sipuli kuutioituna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
150g pakastepinaattia
3 dl riisiä
8 dl vettä
1,5tl kuivattua minttua
1 tl kuivattua oreganoa
suolaa ja pippuria
1/2 sitruunan mehu

Kuullota sipulit kattilassa öljyssä. Lisää pinaatti ja sulata miedolla lämmöllä. Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää riisi ja mausteen. Anna hautua miedolla lämmöllä kypsäksi ja veden haihtua pois. Lisää sitruunanmehu ennen tarjoilua.


Feta-kesäkurpitsapaistos
2 kesäkurpitsaa n. 700g
hienonnettua silolehtipersilijaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
100g (oikeaa) fetaa
suolaa, pippuria, kuivattua minttua ja oreganoa
oliiviöljyä
raastettua parmesania

Pese kesäkurpitssat ja leikkaa kannat pois. Raavi haarukalla pinta ja viipaloi ohuelti. Voitele uunivuoka öljyllä ja lado kesäkurpitaviipaleet vuokaan, mausta suolalla ja pippurilla. Murenna feta ja sekoita joukkoon oliiviöljy, persilija, valkosipuli, minttu ja oregano. Laita täytettä kesäkurpitsaviipaleiden väliin ja päälle. Pirskota pinnalle oliiviöjjyä ja raasta pinnalle parmesaania haluamasi määrä. Paista 200C n. 30min tai kunnes pinta on kullanruskea.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...