perjantai 10. toukokuuta 2013

Täytetyt Paprikat kreikkalaiseen tyyliin


Hieman pitäisi säätää kameran asetuksia kun aurinko paistaa kunnolla... Paprikat olivat kuitenkin sen verran herkullisia ettei voinut huonon kuvan takia jättää julkaisematta. Pienet suippopaprikat löysin muuten lidlistä, josta olin puutarhatarvikkeita hakemassa.

Tämä ruoka oli oikea hävikin ehkäisemis ruoka. Paprikoita tuli ostettua kerralla liikaa ja osa oli jo hiukan nahistunut. Riisiä keitin ajatuksissani edellisenä päivänä aivan liikaa ja tähän upposi hyvin osa. Ruokaan päätyi myös tillin loput, ylijäänyt sitruunan puolikas sekä pinjasiemen pussin loput.

Lopputuloksena oli herkullinen kasvisruoka. Itselleni tuli mieleen ruoan mauista Kreikka, joten siitä otsikko.

Täytetyt Paprikat:
500g pieniä suippopaprikoita
1 sipuli kuutioituna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
3/4 dl pinjansiemeniä
3 dl keitettyä riisiä
3/4 dl tilliä hienonnettuna
200g fetaa
mustapippuria, suolaa
1 tl paprikajauhetta
2 rkl sitruunamehua

Kuullota sipulia öljy tilkassa pannulla muutama minuutti. Lisää valkosipuli sekä pinjansiemenet ja paista vielä hetki. Lisää riisi ja paista muutama minuutti. Lisää mausteet, tilli ja sitruunamehu. Murustele feta joukkoon ja sekoita hyvin. Ota pannu pois liedeltä.

Huuhtele ja kuivaa paprikat. Leikkaa varovaisesti hattu melkein kokonaan irti. Raaputa lusikalla siemenet pois varoen ettei hattu irtoa. Täytä paprikat täytteellä ja aseta öljyttyyn uunivuokaan. Paita paprikoita uunissa 200C 30-40min tai kunnes paprikat ovat pehmenneet kunnolla ja saaneet väriä.

2 kommenttia :

  1. Kyllä on varmasti hyviä. Varmasti koitan reseptiä kunhan tässä ehdin :)

    http://huldala.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...