maanantai 24. kesäkuuta 2013

Mansikka-Valkosuklaapaistos


Juhannuksena jäi jälkiruoat tekemättä, aina ei vaan jaksa. Keskikesän juhlan jälkkärinä toimi suomalaiset mansikat sekä omalta pihalta poimitut metsämansikat. Tarkoituksena oli tehdä juuri ennen juhannusta hesarissa ollutta pannacottaa paahdetusta valkosuklaasta raparperin kera, mutta toisin kävi :).

Paahdettu valkosuklaa on tullut nyt joka paikassa vastaan ja halusin itsekkin kokeilla. Juhannuksen ulkoilmaelämä vei kuitenkin mehut, joten kehittelin pakastimen viimeisistä mansikoista paistoksen valkosuklaan kera. Herkullista oli ja lapset kinasivat viimeisistä murusista.

Mansikka-Valkosuklaapaistos:
1 l pakastemansikoita
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
Muru:
100g valkosuklaata
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100g voita

Voitele piirakkavuoka. Sekoita mansikat, sokerit ja perunajauhot hyvin keskenään ja kaada vuokaan.

Rouhi valkosuklaa veitsellä pieneksi rouheeksi. Mittaa kulhoon vehnäjauhot, sokerit ja valkosuklaa. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon voi ja nypi muruksi. Ripottele muru mansikoiden päälle.

Paista uunissa keskitasolla 225C n. 20min. Vahdi paistosta, ettei valkosuklaa pääse palamaan. Tarjoa hiukan jäähtyneenä kermavaahdon tai jäätelön kera.

6 kommenttia :

  1. Ihana jälkiruoka!:) Paahdettua valkosuklaata pitää varmaan myös jossain vaiheessa kokeilla, kun samaan ilmiöön olen minäkin monessa paikassa nyt törmännyt.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hävisi alta aikayksikön :). Tosin aika makeaa omaan makuuni oli eli sokerin määrää voi pienentää hiukan.

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta, pitää varmaan pyöräyttää joku päivä. Tuliko valkosuklaasta sellaista vähän sitkeää, karamellimaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinnalla olleet palat, jotka paahtuivat maistuivat juuri karamellimaiselta. Osa valkosuklaasta tietysti vajosi mansikoiden joukkoon ja suli.

      Poista
  3. Ja tuota pitää ihan ehdottomasti kokeilla, kiitos, olen katsellut hiukan vastaavaa ohjetta jossain muuallakin, tosiaan itsellä vielä tuo paahdettu suklaa vallan kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli ja täytyy tuota paahtamista koittaa joskus toistekkin hiukan eri tavalla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...