torstai 11. huhtikuuta 2013

Savustettua ankanrintaa salaattipedillä


Luin jostain lehdestä tai blogista kylmästä savustetusta ankanrinnasta, joka tarjoiltiin Tanskalaiseen smörrebröd tyyliin. Enää en vain muista, että mistä. Tunnustan, että iski heti armoton himo. Jotain vastaavaa oli pakko saada ja pian. En nyt kuitenkaan komentanut miestä savustuspönttö ostoksille vaan aloitettiin kevyesti savustuspussilla. Kesällä on ehkä pakko kokeilla ankanrinnan savustusta pöntössä. Sopivasti omenapuun leikkuujätteestä saa lastuja savustukseen. Ankanrinta savustettiin aluksi kevyesti pussissa ja sen jälkeen paistettiin pannulla. Aika mieto oli savunmaku, mutta erottuva kuitenkin. En halunnut rinnan kuitenkaan kypsyvän liikaa.

Samalla kertaa päätin kokeilla ankka-vadelma yhdistelmää ja voin todeta, että toimii! Onneksi mies kiikutti kaupasta suomalaisia pakastevadelmia eikä ulkolaisia. Muuten saattaisi hiukan ahdistaa tämän viikon hepatiitti otsikoiden vuoksi. Taidetaan jatkossa käyttää pelkästään suomalaisia marjoja vaikka lompakossa kirpaiseekin.

Kaiken  kaikkiaan erittäin herkullinen salaatti, jota voin lämpimästi suositella kokeilemaan! Vaatii aikalailla työtä, mutta lopputulos palkitsee.

Savustettua ankanrintaa salaatipedillä:
2 isoa salaattia 2:lle tai 4 pientä alkupalasalaattia
savustuspussi uuniin
n.400g ankanrintafilee
100g pakaste vadelmia (suomalaisia)
150-200g pehmeää vuohenjuustoa
1 dl saksanpähkinöitä
1 pussi friseesalaattia

Ota ankanrintafilee huoneenlämpöön vähintään 1h ennen valmistusta. Leikkaa ristiviiltoja ankanrinnan rasvapuolelle. Tee viillot vain rasvaan älä viillä lihaan asti. Laita ankanrinta savustuspussiin pakkauksen ohjeiden mukaan. Savusta 300C alimmalla tasolla n.10min. Ota savustuspussi uunista ja anna jäähtyä hetki.

Laita ankanrinta nahkapuoli alaspäin KYLMÄÄN!!! pannuun ja mausta suolalla sekä pippurilla. Paista kunnes nahka on kullanruskeaa ja suurin osa rasvasta sulanut. Käännä ja paista vielä 2-3min. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna fileen levätä foliossa n. 10min ennen leikkaamista.

Huuhtele salaatti ja kuivaa lingossa. Paahda pähkinät kuivassa pannussa. Asettele salaatti vadille, ripottele vadelmat ja saksanpähkinät joukkoon. Murustele vuohenjuusto joukkoon. Viipaloi ankanrinta ja asettele salaatin pinnalle.

Vadelma-balsamico salaatinkastike:
100g pakaste vadelmia (suomalaisia)
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
1-2tl hunajaa
sormissuolaa
pieni ripaus mustapippuria myllystä

Paseeraa sulatetut vadelmat siivilän läpi astiaan. Sekoita joukkoon öljy, balsamico sekä hunaja. Hunajan määrä kannattaa maistaa, riippuu vadelmien makeudesta miten paljon tarvitaan. Lisää vielä suola sekä pippuri. Sekoita hyvin ja ripottele salaatin  pinnalle.

4 kommenttia :

  1. Meillä ei myöskään enää muita marjoja tule pöytään. Pieni hinta terveydestä kuitenkin.

    Ihanannäköinen salaatti ja kerrostaloasuja iloitsee tuosta, että sen voi tehdä myös savustuspussissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin hyvää oli, että ankkaa tehdään myös tänä viikonloppuna.
      Ei kyllä uskalla enää ulkolaisia ostaa, täytyy lähteä itse poimimaan :).

      Poista
  2. Vadelma ja ankka on hyvä yhdistelmä. Toimii aina :)

    kantsii kokeilla myös tota savustusta toisin päin. Ensin paisto ja sitten savustus. Saat paremman savustuksen maun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla, taidan vaan odottaa sitä savustuspönttöä :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...