perjantai 12. huhtikuuta 2013

Villiyrttikurssi 26.5.2013


Syksyllä innostuin kotikaupunkini opiston tarjoamasta villiyrttikurssista, mutta en ollut tarpeeksi nopea ja jäin ilman kurssipaikkaa. Onneksi olen tuntenut kurssinvetäjän jo 9-vuotiaasta saakka ja sain hänet innostumaan uuden kurssin järjestämisestä.

Siis arvon lukijat, teillä on kanssani mahdollisuus päästä opettelemaan villiyrttien keruun alkeita keruutuoteneuvoja Tiina Järvenkylän johdolla Tuusulan metsissä. Kurssi järjestetään, jos saamme kokoon vähintään 5 osallistujaa ja max. osallistujamäärä on 15 osallistujaa. Nopeat syövät siis hitaat.

Villiyrttien alkeiskurssi järjestetään sunnuntaina 26.5.2013  klo:11-13 Tuusulassa. Tarkemmat ohjeet paikasta lähetetään ilmoittautuneille, kurssipaikalle ei kuitenkaan pääse julkisilla kulkuneuvoilla. Kurssin hinta on 15€/henkilö.

Tässä Tiinan kirjoittama kurssikuvaus:
Kurssin päätavoitteena on villiyrttien tunnistamisen varmistaminen, niiden erottaminen näköislajeista sekä myrkyllisten kasvien tunnistaminen. Tutustumme myös käyttöön, käsittelyyn ja säilöntään. Muistiinpanovälineet kannattaa ottaa mukaan. Niiden lisäksi tarvitset myös keräysvälineet, kori tai muu astia, jossa ilma kiertää hyvin (muovipussi ei sovellu yrttien keräykseen!) sekä sakset tai veitsi. Kumisaappaat ja pitkähihainen pusero eivät ole liioittelua aurinkoisenakaan päivänä.

Kurssin jälkeen on mahdollisuus jäädä yhdessä picnicille, nyyttäri-periaatteella. Odotan kurssia ja  blogia lukevien tapaamista innolla.

Sitovat ilmoittautumiset blogin sähköpostiin minnankeittokirja@luukku.com 19.5.2013 mennessä. Ilmoittautumiseen nimi, puhelinnumero sekä mahdolliset toiveet kurssilla tunnistettettaviin villiyrtteihin.

6 kommenttia :

  1. Villiyrtit ovat ihania:) Täällä niiden aika on kevättalvella mutta tänä vuonna sateet loppuivat ennen aikojaan niin että niiden aika jäi lyhyeksi.Välimeren alueella on satoja syötäviä yrttejä mutta Suomessakin niitä on ihan kivasti:) Olenkin joskus kirjoittanut villiyrteistä blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten sitä "hurahtaa" kurssin jälkeen, voi olla perheellä kestämistä kokeilevan keittiön kanssa :).

      Poista
  2. Samaa mieötä Jaelin kanssa villiyrttien ihanuudesta. ja maukkaudesta oikein valmisteltuna / valmistettuna. Ovat myös ilmaisia ja samalla saa raitista ilmaa. Ja ja...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heilasta ostin valmiiksi kuivattuja villiyrtti seoksia kokeiltavaksi ja olen tykännyt. Taitaa olla kuivurin osto edessä jos tähän touhuun innostuu oikein kunnolla :D.

      Poista
  3. Kiva kurssi! Sinun kauttasi saadaan sitten varmasti hyvää tietoa villiyrteistä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saadaan tarpeeksi osallistujia. Voi olla, että kovin kaikkitietävä guru en ensimmäisen kurssin jälkeen ole :D. Kuivatut villiyrtit mitkä osti Heilasta on kyllä ollut kiva käyttää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...