perjantai 1. marraskuuta 2013

Chipotlebutter Chiken


Ensikohtaaminen chipotlen kanssa oli rakkautta ensi lusikallisella. Chipotlella tarkoitetaan yleensä savustettua ja kuivattua jalapenoa. Itse olen käyttänyt lähinnä La Costenan adobo kastikkeessa säilöttyjä chipotle chilejä. Kaapista löytyy tosin myös Santa Marian chipotle jauhetta, hyvää mm. poppareiden mausteena. Ensi kesänä taidan kasvattaa jalopenoja itse ja kokeilla savustamista.

Viime viikonloppuna oli kotimme lapsivapaa vyöhyke, joten päätin hyödyntää tilanteen tekemällä tulista ruokaa. Kaapissa odottanut chipotlepurkki pääsi siis käyttöön. Broilerista tuli älyttömän hyvää ja chipotlevoita on kokeilta myös johonkin muuhunkin ruoanlaitossa.


Chipotlebutter Chiken
1 (jyvä)broileri (n. 1,2kg)
100g huoneenlämpöistä voita
4 kpl chipotle chilejä adobokastikkeessa
2 rkl adobokastiketta chipotle säilykkeestä
suolaa, mustapippuria
perunoita 4:lle hengelle
1 dl kanalientä

Kuutioi voi ja laita kulhoon. Halkaise chilit ja poista siemenet, kuutioi. Lisää chilit ja adobokastike voin joukkoon ja muussaa haarukalla suht tasaiseksi tahnaksi.

Hiero (suosittelen kumihanskoja) chipotlevoi broilerin nahan alle ja myös pinnalle. Laita broileri uunivuokaan ja mausta vielä suolalla ja pippurilla, kiinnitä paistimittari. Lisää vuokaan perunat ja kuuma kanaliemi.

Paista 175C kunnes broilerin sisälämpötila on 75C. Anna levätä hetki ennen tarjoilua.

2 kommenttia :

  1. Chipotle astui meidän talouteen teinin vaatimuksesta, sitä piti sitten kavereiden kautta hankkia helsinkiläisestä ruokatukusta. Odota vaan hetki, niin lapset vaatii tulisempaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida montaa vuotta siihen enää olla :), chipotlesta tulee kyllä niin ihanaa makua ruokiin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...