torstai 4. huhtikuuta 2013

Paahdettu perunasalaatti


Karitsan viulun lisäkkeenä tarjoiltiin samaisesta Lantliv mat&vin 2/2013 -lehdestä paahdettua perunasalaattia. Rapsakat perunat maistuivat kaikille ja tätä perunasalaattia tehdään meillä takuulla toistekkin. Näitä mausteita voisi kokeilla myös lytättyihin perunoihin.

Paahdetu perunasalaatti:
1 kg perunoita (suht pienen kokoisia)
1 rkl sormisuolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
Kastike:
6rkl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
2 rkl kapriksia
1 dl hienonnettuna minttua

Meillä tätä reseptiä hiukan nopeutettiin keittämällä perunoita ennen uuniin laittoa n. 15min. Laita perunat uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla sekä ripottele oliiviöljyä päälle. Paahda 225C n.20-30min, kunnes perunat ovat saaneet väriä. Sekoita kastikeen kaikki ainekset ja kaada perunoiden päälle. Sekoita hyvin ja tarjoile.  

6 kommenttia :

  1. Kesä ja tämä salaatti,oi odotan kesää,!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano :). Marokkolaisia uusia perunoita näytti jo olevan, mutta ei kyllä oikein innostanut.

      Poista
  2. Todella herkun näköistä!:) Uusia perunoita tulee välillä uunissa paahdettua, ja ovat todella hyviä. Tänään täytyy varmaan jotain perunoita laittaa uuniin, alkoi niin tekemään mieli. Marokkolaiset uudet perunat eivät todellakaan innostaneet, kun niitä juuri kaupassa katseltiin. Hirveän isoja olivat jo ja valmiiksi pestyjä. Tykkään pienistä uusista perunoista, eikä valmiiksi pestyjä osteta koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli :). Itse himoitsen jo niin kunnollisia uusia perunoita, että suunnitelmissa on laittaa ämpäriin ja kasvihuoneeseen kasvamaan. Jos jussina tai aikaisemminkin saisi ihan omia uusia perunoita :D.

      Poista
  3. Tästä tuli niin kesäfiilis :) oispa kesä. Viime kesänä meillä syötiin useampaankin otteeseen pottusalaatteja, ne ovat hittiruoka meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tultiin raksalta ja terassi on jo lumeton sekä pieni pala kukkapenkkiä jo paljaana. Kyllä se kesä kohta on täällä :).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...