maanantai 1. heinäkuuta 2013

Viikonlopun Grillaukset


Viikonloppuna grillattiin taas raksalla. Tällä kertaa grilliin päätyi varhaiskaalia, possua ja maissia. Uusilla perunoilla herkuteltiin tilliöljyn kera. Herkullista oli ja varsinkin varhaiskaali hävisi hetkessä. Kesämekkojen ompelu pahasti kesken joten pidemmittä puheitta itse asiaan.

Varhaiskaali-pekoni grillinyytti:
1 varhaiskaali
1 pkt pekonia
1 rkl öljyä
2 tl kuminan siemeniä
suolaa
mustapippuria myllystä
foliota

Poista kaalista uloimmat huonet lehdet. Puolita kaali ja poista kanta. Leikkaa kaali suikaleiksi. Suikaloi myös pekoni. Sekoita kaalisuikaleet ja pekonit, kaada folion päälle. Lisää mausteet ja öljy. Kääri folio nyytiksi ja lisää vielä toinen kerros foliota päälle. Grillaa grillissä 30-40min. Anna jäähtyä hetki ja leikkaa folio auki. Nauti!


Dijon -marinadi possulle:
riittää n.700g lihaa
2 rkl dijon sinappia
1 rkl balsamicoa
1 rkl hunajaa
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
2 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
2 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki marinadin ainekset ja anna lihojen marinoitua jääkaapissa vähintään 4h. Grillaa huoneenlämpöiset pihvit molemmilta puolilta.


Uudet perunat tilliöljyllä:
n. 1kg uusia perunoita
Tilliöljy:
1 dl tilliä
½ dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
1 rkl hunaja dijonsinappia
1 pieni valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria

Keitä perunat suolatussa vedessä kypsiksi. Anna jäähtyä ja leikkaa pienemmiksi paloiksi, laita kulhoon. Valmista tilliöljy. Laita kaikki ainekset kulhoon ja soseuta hienoksi sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa öljyä. Kaada tilliöljy perunoiden päälle ja sekoita. Anna maustua muutama tunti ennen tarjoilua.

2 kommenttia :

  1. Ihanaa! Sain taas uuden grillilisukkeen testattavaksi. :) Ja kaali kuuluu vielä omiin suosikkeihin, nam. :P

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...