torstai 10. toukokuuta 2012

Uusi mielenkiintoinen lehti


Sain eilen käsiini uuden lehden Mondon Ruoka&Matka -lehden ja sitä voi syyttää yöunien vähyydestä. Enkä edes päässyt vielä loppuun asti, on nimittäin pitkästä aikaa lehti, josta kaikki jutut on halunnut lukea tarkkaan.

Mondoa olen lukenut jo pitkään ja aina pitänyt lehdestä, tosin näin pikkulapsiperheessä suurin osa eksoottisista matkakohteista jää vain haaveeksi :). Ruoka&matka -lehti on kirjoitettu samaan tyyliin ja se toimii tavattoman hyvin. Ei muuten ole maksettu mainos, vaan ajattelin levittää sanaa uudestä mielenkiintoisesta lehdestä!

Erityisen ilahtunut olin s.38 olevasta Risotto vastaan risotto jutusta, jossa Kirsi Piha ja Marko Kulmala kamppailevat parhaan risoton tekijän tittelistä. Kirsi Pihan Maa-artisokkarisottoa on pakko joskus kokeilla.


3 kommenttia :

  1. Minäkin ihastuin tuohon lehteen! Siinä tosiaan riitti luettavaa ja katsottavaa.

    VastaaPoista
  2. Suosikkini suomalaisista ruokalehdistä, voi kun ilmestyisi vähän useammin kuin kerran vuodessa. Eka lehtikin oli ihan helmi.

    VastaaPoista
  3. Paula: Aivan helmi lehti tosissaan. Saa nähdä miten myöhään tänään menee, että saa lehden loppuun :).

    Jonna: Eikä vain kerran vuodessa!!! Minä jo olin innoissani tilaamassa. No ehkä se sen takia onkin niin hyvä jos ilmestyy harvoin. Löytyisiköhän viime vuoden numero jostain divarista? :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...