sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

PuistoBlues eväät

Marinoituja oliiveja, artisokkia, valkosipulinkynsiä ja fetajuustoa

2,5 dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tl chilirouhetta
1 ruukku basilikaa silputtuna
1/2 ruukkua oreganoa silputtuna
1/2 sitruunanmehu
mustapippuria myllystä
sormisuolaa

Sekoita kaikki marinadin aineet keskenään.

1 prk vihreitä kreikkalaisia oliiveja
1 prk tummia kalamata oliiveja
1 prk valkosipulinkynsiä
1 prk artisokkia
400g fetaa kuutioituna
Kaada kaikki säilykkeet siivilään ja valuta hetki.
Sekoita kaikki keskenään tai jaa eri purkkeihin.
Kaada marinadi päälle ja anna maustua seuraavaan päivään välillä sekoittaen.

Marinoidut broilerin palat
n. 500g mango-chili maustettuja broilerin paloja
1 dl öljyä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
2 tl samba olek chilitahnaa
1/2 sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
Sekoita marinadin aineet keskenään.
Laita broilerit ja marinadi pakastepussiin ja anna maustua yön yli.
Paista pannulla tai grillaa.

Vuohenjuusto tahna
150g Soignon vuohenmaitojuusto valkosipuli ja yrtit
200g ranskankermaa (18%)
1 prk (270g) aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioituna
suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl tomaattien öljyä
Sekoita aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa.

Täytetyt patongit
2 esipaistettua patonkia paistettuna
2 kourallista rukolaa hyvin huuhdeltuna ja kuivattuna
150g ilmakuivattuakinkkua
vuohenjuusto tahnaa
Täytä patongit täytteillä ja nauti heti.

Perunasalaatti
1kg keitettyjä uusiaperunoita viipaloituna
400g ranskankermaa (10%)
3 maustekurkkua kuutioituna
2 isoa uutta sipulia kuutioituna
tuoretta tilliä silputtuna oman maun mukaan
iso purkki kapriksia valutettuna
2 valkosipulikynttä murskattuna
suolaa
mustapippuria
Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua seuraavaan päivään.

Sangria
1 pullo espanjalaista punaviiniä
1 litra olvin sitruunalimsaa
2 appelsiininmehu
1 sitruunanmehu
Laita viini ja limsa jääkaapiin jäähtymään yön yli.
Sekoita kaikki aineet keskenään.
Koristele sitruuna ja appelsiini viipaleilla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...