Yllättäen kuumaksi kesäiseksi päiväksi muuttunut sunnuntai vietettiin mökillä Asikkalassa. Myöhäistä lounasta nautittiin auringon paisteessa terassilla ennen kotiin lähtöä. Lounaalla herkuteltiin jo aimmin blogissa julkaistulla varhaiskaalisalaatilla, joka oli lasten riemuksi koristeltu ruohosipulin kukilla.
Pöytään päätyi myös äitini marinoimaa ja isäni grillaamaa porsaan sisäfilettä. Marinadi oli piristävän erilainen, joten pyysin sen ohjeen äidiltäni blogiin julkaistavaksi. Resepti oli peräisin Grillataan -keittokirjasta. Suomalaiset uudet perunat maistuivat myös lounaalla erinomaisilta voin kera nautittuina.
Aamulla lasten kanssa niityltä poimimamme kukat pääsivät koristamaan ruokapöytää. Omasta lapsuudesta tuttu tapa on mukava siirtää myös omille lapsille. Kukat pöydässä tekevät tavallisestakin lounaasta heti juhlavamman. Aurinkoinen ja lämmin päivä kesällä onkin aina juhlan arvoinen. Taustalla komeilee sukua ahkerasti palvellut valmet.
Grillattu porsaan sisäfilee:
500g porsaan sisäfilettäMarinadi:
2 vartta sitruunaruohoa1 valkosipulinkynsi
1 rkl raastettua inkivääriä
1 sipuli
2 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
2 tl fenkolin siemeniä
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 limetin mehu
öljyä
Poista sitruunaruohoista ulompi kuori ja leikkaa viipaleiksi, laita kulhoon. Hienonna valkosipulin kynsi ja lisää kulhoon. Kuori ja raasta inkivääri, lisää kulhoon. Riko fenkolin siemeniä hiukan morttelissa ja lisää ne sekä muut mausteet kulhoon.
Pilko sipuli ja lisää kulhoon. Purista limerin mehu ja kaada kulhoon. Lisää hiukan öljyä ja sekoita marinadi tasaiseksi tahnaksi. Sekoita marinadi hyvin lihojen joukkoon ja anna marinoitua vähintään 4 tuntia tai yön yli.
Ota lihat hyvissä ajoin huoneenlämpöön ja grillaa kypsiksi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti