maanantai 28. marraskuuta 2011
Piparkakkulinna
Ja taas oli aika tiedustella kauhun sekaisin tuntein lapsilta millainen piparitalo tehdään. Toinen pyysi ritarilinnaa ja toinen prinsessalinnaa. Onneksi löysin suht yksinkertaiset ohjeet ja kaavat hei me leivotaan sivuilta.
Piparkakkutaikina:
2 dl Dansukker Tummaa siirappia
2 dl Dansukker Taloussokeria
4 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
250 g margariinia
2 munaa
n. 9 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää kuumaan seokseen margariini ja anna sen sulaa välillä sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä.
Lisää munat ja vehnäjauhot, joihin sooda on huolellisesti sekoitettu. Anna taikinan kovettua seuraavaan päivään viileässä.
Kaaviloi piparkakkutaikinasta vajaan 1/2 cm:n paksuinen levy ja leikkaa siitä kaavojen mukaiset linnan osat.
Voit myös ottaa erilaisilla piparkakkumuoteilla esimerkiksi linnan pihalle eläimiä, kuusia yms. Kaaviloi lopputaikinasta noin 1/2 cm:n paksuinen reunoiltaan epäsäännöllisen muotoinen levy (n. 25 x 30 cm) linnan pohjaksi.
Paista osat 200°:ssa 8-12 minuuttia. Anna osien jäähtyä.
Koristele osat kuorrutteella ja karkeilla. Kuumenna sokeri pannulla ja kokoa linna. Tomusokerilla ja siivilällä saa tehtyä "lunta".
Keitetty broileri ja currykastike
Lapset ihastuivat tähän miedonmakuiseen vanhanaikaiseen ruokaan ja maistui toki myös aikuisillekkin. Eipä tämä paljoa kukkaroakaan rasita.
1 kg luullista broilerin lihaa
( kokonainen broileri, broilerinkoipia, broilerin rintapaloja)
1-2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 porkkana
2l vettä
suolaa
10 valkopippuria
2 mausteneilikkaa
1 laakerinlehti
persilijanoksia
Laita broilerin palat ja muut aineet kattilaan. Kaada vesi päälle. Keitä kypsäksi paloista riippuen 30-60min. Nosta lihat jäähtymään ja siivilöi liemi talteen.
Currykastike:
2rkl voita
2tl currya
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl broilerin keitinlientä
1/2dl (ruoka)kermaa
suolaa, pippuria
Kuumenna curry voissa. Sekoita joukkoon jauhot. Lisää liemi vähitellen samalla sekoittaen. Keitä kunnes jauhot kypsyvät n. 5min. Lisää kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna ja tarjoile.
lauantai 26. marraskuuta 2011
Marinoitu poronpaisti, puikulamuussia ja selleripyrettä
Selleri taitaa olla nykyään "muoti"juures, joten oli itsekkin pakko kokeilla kun uusimmassa Glorian Ruoka&Viini -lehdessä oli useampikin resepti. Hyvää oli ja sopii varmasti hyvin myös riistan kanssa.
Paisti:
1 poronpaisti (luullinen)
Marinadi:
2,5dl punaviiniä
0,5dl soijakastiketta
2tl kuivattua timjamia
2tl kuivattua rosmariinia
1 rkl katajanmarjoja
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria (suolaa)
1 pkt pekonia
Hienonna valkosipulinkynsi ja käytä mausteita huhmareessa. Sekoita marinadin aineet ja kaada pakastepussiin lihan päälle. Voit käyttää myös tuoreita yrttejä. Marinoi vuorokausi väillä paistia käännellen. Ota huoneen lämpöön 2h ennen paistamista. Laita paisti uunivuokaan ja päällystä pekonilla. Laita paistomittari (lähelle luuta) ja paista 125C kunnes sisälämpötila 62-65C. Kääri paisti folioon ja anna levätä ainakin 15min.
Punaviinikastike:
Kaada marinointiliemi kattilaan ja paistiliemi uunivuoasta. Keitä kasaan kunnes noin desi jäljellä. Siivilöi liemi ja kaada takaisin kattilaan. Lisää desi kermaa. Kuumenna ja mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Puikulamuussi:
puikuloita
maitoa
voita
suolaa
Kuori ja lohko perunat. Keitä suolatussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi ja soseuta perunat. Lisää voi ja kuumennettu maito.
Selleripyree:
Ohje siis Glorian ruoka&viini lehdestä 8/2011 s.66.
1/2 selleri (500g)
1 sipuli
1 rkl öljyä
2 rkl voita
vettä
1 dl kermaa
1-2tl suolaa
1-2tl sokeria
Kuori ja kuurioi selleri. Hienonna sipuli. Kuullota sipuli öljyssä pehmeäksi. Lisää selleri ja kuullota 2min. Lisää voi ja vettä niin, että ainekset peittyvät. Anna hautua läpikypsäksi, noin 15 min. Siivilöi kasvikset. Kuumenna kerma Seseuta kasvikset ja lisää kermaa vähitellen. Mausta suolalla ja soketilla.
Lisänä sulatettuja puolukoita joihin oli sekoitettu hiukan sokeria.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Rakuunauuniboileri ja laiskan äidin röstit
Todella hyvää ruokaa suht helposti. Broilerin kanssa uunissa paahtuneista sitruunan- ja appelsiinin lohkoista kannattaa puristaa hiukan mehua lihan päälle.
Rakuunauunibroileri
1 (tuore) maustamaton broileri (esim.kariniemi)
1 ruukku tuoretta rakuunaa
1 (luomu) sitruuna
1 (luomu) appelsiini
5 valkosipulinkynttä
3 rkl hunajaa
suolaa, mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
Ota broileri huoneen lämpöön n. tunti ennen valmistamista. Purista 1/2 sitruunan ja 1/2 applesiinin mehu. Leikkaa 1/2 sitruuna ja 1/2 appelsiini 4 lohkoksi. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna niistä 2. Hienonna 1/2 ruukku rakuunaa. Sekoita sitruunan- ja appelsiinin mehu, hunaja, hienonnetut valkosipulinkynnet, hienonnettu rakuuna, öljy, suola ja pippuri. Laita 1/2 ruukku rakuunaa, 3 valkosipulin kynttä ja niin monta appelsiinin ja sitruunan lohkoa broilerin sisään kun mahtuu. Hiero maustekastike broilerin pintaan ja nahan alle. Laita broileri uunivuokaan ja asettele jäljelle jääneet sitruuna ja appelsiinilohkot vuokaan. Paita 175C kunnes sisälämpötila on 75-80 noin 1,5h.
Laiskan äidin röstit (12kpl)
250g perunasipuli pakastetta
250g kasvissuikale pakastetta (apetit)
2 munaa
4rkl vehnäjauhoja
2dl juustoraastetta
2 rkl hienonnettua persilijaa
suolaa, mustapippuria
paprikajauhetta
Sulata pakasteet huoneenlämmössä tai mikrossa. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Paista röstit pannulla öljy voi seoksessa. Paina röstejä lastalla paistamisen aikana. Anna paistua kunnes rapeita ja kullan ruskeita molemmilta puolilta.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Puolukka-valkosuklaakakku
Ihanan raikas kakku talven juhliin. Lapsetkaan eivät vierastaneet puolukan kirpeyttä. Resepti mitoitettu pieneen kakkuun. Irtopohjavuoan halkaisija 20cm. 26cm vuokaan voi tehdä tupla annoksen.
Pohja:
130g piparkakkuja
75g voita
Murusta piparkakut ja sulata voi. Sekoita hyvin keskenään. Laita irtopohjavuoan pojalle leivinpaperi. Öljyä vuoan reunat. Painele piparkakkumurut tiiviisti ja tasaisesti pohjalle. Nosta jääkaappiin.
Täyte:
250g rahkaa
100g valkosuklaata
2dl kermaa
3rkl sokeria
1,5tl vaniljasokeria
150g suomalaisia pakaste puolukoita (tai karpaloita)
3 liivatetta
tilkka vettä
Kiille:
2dl vahvaa puolukka tai karpalomehua
2 liivatetta
Sulata valkosuklaa mikrossa välillä sekoittaen. Sekoita valkosuklaa ja rahka hyvin keskenään. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Lisää rahkaseokseen. Lisää jäiset puolukat ja sekoita hyvin. Liota liivatteet. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja lisää liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta hyvin. Laita jääkaappiin tunniksi. Laita liivatteet likoamaan. Kuumenna mehu kiehuvaksi. Liota liivatteet mehuun. Laita kattila kylmään vesihauteeseen ja anna jäähtyä muutama minuutti (kädenlämpöiseksi). Kaada kiille täytteen päälle ja tasoita. Laita kakku jääkaappiin ja anna jähmettyä vähintään 2h. Ota kakku jääkaapista ja irroita kakkua veitsellä reunoista. Poista reunavuoka ja siirrä kakku tarjoiluvadille. Koristele.
Vinkki: Voit osan puolukoista säästää pinnalle esim. 50g. Laita jäiset puolukat kakun täytteen päälle ja kaada vasta sitten kiille päälle.
Lähettänyt
Unknown
klo
16.53
Ei kommentteja
:
Tunnisteet:
Joulu
,
Jälkiruoka
,
kakku
,
kakkupohja
,
leivonnainen
,
leivonta
Paahdettu Porokeitto
Lihojen ja kasvisen paahtamisesta tulee mukavasti lisää makua keittoon!
700g luullista keittolihaa
Liemi ainekset:
pala porkkanaa
pala sipulia
pala selleriä
pala palsternakkaa
2 laakerinlehteä
2 oksaa rosmariinia
8 katajanmarjaa
2 valkosipulia
Keittokasvikset:
4 porkkanaa
200g palsternakkaa
200g selleriä
6 perunaa
1 sipuli
Öljyä uunivuoka ja asettele lihat siihen. Kuori liemikasvikset ja lohko uunivuokaan. Lisää mausteet kokonaisina. Paahda 225C n.30min. Kaada kaikki uunivuoasta kattilaan. Kaada vettä niin, että ainekset peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää suolaa. Keitä kunnes liha mureaa n.2h. Lisää tarvittaessa vettä. Siivilöi liemi ja kaada takaisin kattilaan. Rapsi liha luista ja kuutioi sopivan kokoisiksi paloiksi. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja lisää tarvittessa vettä. Kuori ja kuutioi kasvikset. Halutessasi voit myös paahtaa ne uunissa ennen keittoon lisäystä. Lisää kasvikset kattilaan ja keitä napakan kypsiksi. Lisää lihat ja anna kiehua muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.
lauantai 19. marraskuuta 2011
"Aitoa" meksikolaista ruokaa
Minua on aina kiinnostanut aito meksikolainen ruoka. Tex mex on toki hyvää, mutta mielestäni sama asia mitä amerikkalaiset tekivät italialaiselle pizzalle. Innostuin kun hesarin ruoka osiossa oli noin kuukausi sitten juttu aidosta meksikolaisesta ruoasta (mex mex). Pienin nuhanenä valvotti sen verran, että päätin jättää tällä kertaa kokeilematta tehdä itse tortilloja. Tyydyin ostamaan kaupasta "aitoja" meksikolaisia maissi tortilloja, jotka pakkausta tarkemmin silmäillen tulivat Prahasta :D. Tortillat tosin olivat gluteiinittomia, mikä taatusti ilahduttaa keliakista kärsiviä. Nämä olivat todella herkullisia ja tullaan tekemään toistekkin tai ehkä seuraavaksi kokeillaan chorizotacoja.
Kanatäytteiset enchiladat – Enchiladas Rojas de Pollo
8 tortillaa
Täyte:
1/4 sipulia
1 valkosipulin kynsi
2 kasvisliemikuutiota
nippu korianteria
3 kanan koipea
1 valkosipulin kynsi
2 kasvisliemikuutiota
nippu korianteria
3 kanan koipea
(1/2 pun chili)
vettä
vettä
Kastike:
1/2 dl vettä
1/4 sipulia pilkottuna
500 g tomaattimurskaa
3 kanaliemikuutiota
nippu korianteria
1 tl chilijauhetta
rkl pieneksi pilkottua punaista chiliä
1/4 sipulia pilkottuna
500 g tomaattimurskaa
3 kanaliemikuutiota
nippu korianteria
1 tl chilijauhetta
rkl pieneksi pilkottua punaista chiliä
Kuorrutus:
2 dl juustoraastetta
Kypsennä
ensin kanankoivet: lado ainekset kattilaan ja lisää vettä niin paljon,
että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Keitä kannen alla noin 45
minuuttia. Tee sillä välin kastike: sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä noin 25 minuuttia välillä sekoittaen. Pane uuni lämpenemään 180 asteeseen. Irroita liha kanankoivista. Täytä tortillat kananpaloilla, taita ne puolikuun muotoon. Asettele taitetut tortillat lomittain uunivuokaan. Kaada kastike tortilloille ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunissa, kunnes juusto on ruskistunut, noin 15–20 min. Tarjoile tuoreen sipulisilpun ja hienonnetun korianterin kera.
Vinkki: Keitinliemi kannattaa siivilöidä ja pakastaa. Ja käyttää myöhemmin kanaliemenä.
Guacamole
1 (puna)sipuli
2 tomaattia
nippu korianteria
3 kypsää avokadoa
2 limetin mehu
1 vihreä/pun chili pilkottuna siemenineen
suolaa
2 tomaattia
nippu korianteria
3 kypsää avokadoa
2 limetin mehu
1 vihreä/pun chili pilkottuna siemenineen
suolaa
mustapippuria
Hienonna sipuli, korianteri ja vihreä chili. Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi. Purista limeteistä mehu. Soseuta avokadot haarukalla tai sauvasekoittimella. Sekoita avokado muihin aineksiin.
Lisätä suolaa ja pippuria maun mukaan. Anna maustua hetki jääkaapissa.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Isänpäivä Menu
Isän-
ja äitienpäivää meillä vietetään kotona hyvän ruoan merkeissä. Menun
mietin isälle mieleiseksi, mutta yllätyksekseni lapsille maistui myös
(jopa aura kastike). Juustokakusta meidän 2v. keksi ylistyslaulun ja
illan aikana varmistettiin moneen otteeseen, että saahan kakkua
huomennakin. Onneksi tuli luvattua niin loppu kakku ei päätynyt illalla
vanhempien suuhun :).
Isänpäivä menu
Juustokakku ja vadelma-sitruunahillo
Juustokakku
Pohja:
150g piparkakkuja
75g pehmeää voita
Täyte:
100g voita
1 dl sokeria
3 munaa
250g rahkaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1prk (120g) smetanaa
2 rkl luomusitruunan mehua
1 luomusitruunan kuori raastettuna
Murskaa piparkakut ja sekoita pehmeän voin kanssa. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele piparkakkuseos pohjalle ja reunoille. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon rahka, smetana, vaniljasokeri, jauhot, sitruunan mehu ja kuori. Vatkaa tasaiseksi. Kaada pohjan päälle. Paista 175C n.60min. Jäähdytä kakku kunnolla.
Vadelma-sitruunahillo
1 luomusitruunan mehu ja kuori raastettuna
1l (villi)vadelmia (pakaste)
2dl hillosokeria
Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua miedollalämmöllä n.5min. Purkita ja jäähdytä
Pohja:
150g piparkakkuja
75g pehmeää voita
Täyte:
100g voita
1 dl sokeria
3 munaa
250g rahkaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1prk (120g) smetanaa
2 rkl luomusitruunan mehua
1 luomusitruunan kuori raastettuna
Murskaa piparkakut ja sekoita pehmeän voin kanssa. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele piparkakkuseos pohjalle ja reunoille. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon rahka, smetana, vaniljasokeri, jauhot, sitruunan mehu ja kuori. Vatkaa tasaiseksi. Kaada pohjan päälle. Paista 175C n.60min. Jäähdytä kakku kunnolla.
Vadelma-sitruunahillo
1 luomusitruunan mehu ja kuori raastettuna
1l (villi)vadelmia (pakaste)
2dl hillosokeria
Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua miedollalämmöllä n.5min. Purkita ja jäähdytä
Oluessa marinoitu entrecôte
Entrecote ohjeen löysin HS:n ruokasivuilta, joka oli taivaallista homejuuston ystävälle! Lisukkeena oli rosmariini-porkkanoita, marinoituja punajuuri lastuja ja aurajuustoperunoita.
6 entrecôtepihviä
Marinadi:
2 valkosipulinkynttä
2 rosmariininoksa
muutama timjaminoksa
Kastike:
marinadiliemi
1 dl kermaa
100 g sinihomejuustoa
Paistamiseen voita ja öljyä
Kuori
ja hienonna valkosipulinkynnet ja sekoita marinadin ainekset keskenään.
Upota pihvit marinadiin. Anna maustua vähintään yön yli ja kääntele
välillä.
Ota pihvit marinadista ja kuivaa hyvin talouspaperilla (2h ennen paistamista). Keitä
marinadia kokoon niin että jäljelle jää pari desiä nestettä. Siivilöi
mausteet pois, ja lisää joukkoon kerma ja juusto. Kiehauta ja keitä
miedolla lämmöllä niin kauan, että juusto sulaa. Paista pihvit kuumalla pannulla voissa tai öljyssä maun mukaan kypsiksi tai puolikypsiksi.
Marinoidut punajuurilastut:
800g punajuuria
öljyä
suolaa, pippuria
Marinadi:
4rkl oliiviöljyä
3rkl balsamivuunietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 rkl hunajaa
1 oksa rosmariinia hienonnettuna
muutama oksa timjamia
suolaa ja mustapippuria
Kuori ja viipaloi punajuuret monitoimikoneella. Asettele väljästi pelleille (ei päällekkäin). Voitele öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 200C 15-20min. Sekoita marinadin ainekset ja lisää punajuuri lastut. Anna maustua jääkaapissa yön yli.
Rosmariini porkkanat:
1kg porkkanoita
2 oksaa rosmariinia
3 rkl voita
2 rkl hunajaa
suolaa
Kuori porkkanat ja leikkaa vinoiksi lanteiksi. Keitä vedessä napakan kypsiksi. Kaada vedet pois. Lisää rosmariini, voi, hunaja ja suola kattilaan. Sekoittele levyllä 5 min. Tarjoile.
Auraperunat:
1kg peruna-sipuli pakastetta
5 dl ruokakermaa
1/2 pkt auraa
2 tl kuivattua timjamia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
mustapippuria myllystä
Sekoita muut aineet paitsi kerma hyvin. Kaada voideltuun vuokaan. Lisää kerma. Paista 200C 60min.
Lähettänyt
Unknown
klo
13.33
Ei kommentteja
:
Tunnisteet:
Kasvisruoka/lisäke
,
nauta
,
peruna
,
pihvi
Tapakset
Alkupalaksi kehittelin tapaksia manchegosta, chorizosta ja oliiveista, jotka nautittiin ciapatta leivän kera.
Marinoidut oliivit
1prk kivellisiä vihreitä oliiveja
1 prk mustia kivellisiä oliiveja (kalamata)
1 punainen chili kuutioituna
1 valkosipulinkynsi kuutioituna
1/2 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa
1/2 luomusitruunan mehu ja kuori raastettuna
kourallinen timjamin oksia
Sekoita marinadin aineet keskenään ja lisää valutetut oliivit. Anna maustua jääkaapissa yön yli (vähintään 2h).
Marinoitu manchego
200g manchego juustoa viipaloituna
1/2 luomusitruunan mehu ja kuori raastettuna
2 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
2 oksaa rosmariinia hienonnettuna
muutama timjamin oksa
suolaa ja mustapippuria
Sekoita marinadin ainekset ja lisää juustot. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli (vähintään 2h).
Paistettu chorizo
200g chorizoa (ei leikkelettä)
1/2dl vettä
2 rkl sherryviinietikkaa
veitsenkärjellinen savustettua paprikajauhetta (sweet)
hienonnettua rosmariinia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1tl hunajaa
Kuori ja viipaloi chorizo. Kuumenna pannu ja lisää chorizo. Chorizo on aika rasvaista, joten pannuun ei välttämättä tarvitse lisätä öljyä. Kun chorizot ovat saaneet väriä lisää rosmariini ja valkosipuli. Kuumenna hetki ja lisää vesi, etikka ja hunaja. Keitä hiukan kasaan.
Asettele ciapatta tai patonki viipaleelle marinoitua machengoa ja päälle muutama chorizo. Ota pannusta lientä ja valuta päälle. Tarjoa heti.
Aamiaissämpylät
Etsiskelin isänpäisäksi sämpylä reseptiä, jossa voisi aamulla laittaa sämpylät suoraan uuniin. Löysin tämän reseptin, joka on ilmeisesti ollut Sikke ruokaa rakkaudella ohjelmassa. Sämpylät olivat ihanan rapeita ja helppo tekoisia. Isänpäivä aamiaisella nautittiin myös (tietenkin) munakokkelia, pekonia ja itse puristettua appelsiini-mandariini mehua. Pekoni onnistuu mielestäni parhaiten kun pekonit laittaa kylmään pannuun ja sitten pannun kuumenemaan. ja lopuksi tietysti valuttaa pekoneita talouspaperin päällä. Munakokkeliin laitan yhtä munaa kohden 1 rkl:n ruokakermaa, valkopippuria ja hiukan suolaa. Ja paistan miedolla lämmöllä niin ei pääse kuivumaan.
4 dl huoneenlämpöistä vettä
1/4 pkt hiivaa
2 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
1dl täysjyvävehnäjauhoja
6 dl luomuvehnäjauhoja
1/2dl pellavan siemeniä
Tee aineksista taikina, älä vaivaa, sekoita isolla lusikalla. Anna kohota 2 tuntia huoneenlämmössä, poista ilmat ja laita sitten jääkaappiin yöksi. Tee aamulla sämpylöitä kahdella lusikalla. Ripottele jauhoja sämpylöiden päälle ja leikkaa risti terävällä veitsellä tai saksilla. Paista 225°C uunissa n. 30 min kunnes kullankeltaisia. Älä peitä liinalla, muuten rapea kuori pehmenee.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Parmesan popcornit
Teki mieli juustonakseja, mutta niitä ei kaapista löytynyt. Päätin kokeillä popcornien maustamista parmesanraasteella. Jenkeissä tämä ei ole tuntematon herkku. Googlettamalla löytyi montakin ohjetta, niissä parmesanin lisäksi popcornit maustettiin voisulalla. Itsestäni juusto-voi yhdistelmä kuulosti liian raskaalta.
öljyä
(popcorn)maissijyviä
suolaa
parmesanraastetta (n.4rkl)
Laita kattilan (3l) pohjalle öljyä niin, että pohja peittyy. Lisää kattilaan muutama jyvä. Laita kansi päälle ja nosta kattila hellalle. Kun jyvät poksahtavat nosta kansi ja kaada jyviä kattilaan niin, että pohja peittyy kunnolla. Kuumenna kansi päällä välillä reilusti ravistaen muutama minuutti. Ripottele sekaan heti suola ja parmesan. Parmesan täytyy lisätä heti joukkoon, jos popcornit ehtivät jäähtyä juusto ei enää tartu. Kaada tarjoilu kulhoon.
Tuorepuuro
Viime torstain hesarissa oli monta puuroreseptiä. Tuorepuuro lähti heti kokeiltavaksi. Mukavaa vaihtelua ja varmasti kesällä maistuisi paremmin kuin lämmin puuro. Oli myös aika kätevää, että puuro oli aamulla valmiina jääkaapissa. Itse söin puuron banaanin, mansikoiden ja hunajan kera. Muita ehdotettuja yhdistelmiä oli: banaani-mustikka, vadelma-mustikka, mansikka-vadelma. Ohjeen mukaan jogurtin voi myös korvata maidolla.
(1:lle)
2 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl kauraleseitä (alkuperäisessä ohjeessa ruisleseitä)
3 rkl kaurahiutaleita
1 rkl pellavansiemeniä
1 banaani
sulatettuja mansikoita
1 rkl kauraleseitä (alkuperäisessä ohjeessa ruisleseitä)
3 rkl kaurahiutaleita
1 rkl pellavansiemeniä
1 banaani
sulatettuja mansikoita
hunajaa
Sekoita
jogurtti ja kuivat aineet keskenään, anna tekeytyä yön yli jääkaapissa.
Lisää hunaja, paloiteltu banaani sekä mansikat. Sekoita hieman
sauvasekoittimella ja nauti.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Tuplasuklaa cookiet
Helppo ja herkullinen resepti, jonka muokkasin tästä hesarin ohjeesta.
200 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl kaurahiutaleita
100 g tummaasuklaata
ripaus suolaa
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl kaurahiutaleita
100 g tummaasuklaata
70g valkosuklaata
1 dl saksanpähkinöitä
4 rkl kuivattuja karpaloita
1 dl saksanpähkinöitä
4 rkl kuivattuja karpaloita
Ota ainekset hyvissä ajoin huoneenlämpöön.
Leikkaa suklaat ja saksanpähkinät karkeaksi rouheeksi. Vaahdota pehmeä voi, sokeri, fariinisokeri ja suola. Lisää muna hyvin sekoittaen. Sekoita
ensin vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään, lisää sekaan kaurahiutaleet,
suklaa, pähkinät ja karpalot. Yhdistä ne voi-sokeri-munavaahdon kanssa. Laita taikina lepäämään jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Muotoile
taikinasta pieniä palloja ja lado ne leivinpaperilla vuoratulle
uunipellille. Pikkuleivät leviävät, joten jätä reilusti tilaa ympärille.
Itse paistoin 3erässä. Paista keksejä 200 asteessa 10–15 minuuttia.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)