perjantai 9. toukokuuta 2014

Tilli-perunasalaatti


Vappuun kuuluu perinteisesti perunasalaatti, ainakin meidän perheessä. Tällä kertaa halusin kokeilla perinteistä perunasalaattia raikkaampaa versiota. Idea lähti aiemman postaiuksen linssisalaatin kruunanneesta tillivinegretistä. Lopputulos oli piristävän erilainen ja onneksi myös herkullinen.

Tilliperunasalaattiin käytin espanjalaisia uusia perunoita ja tillipussikin sattui olemaan sieltä. Jotain jäin hiukan kaipaamaan mauissa ja luulen, että suomalaisista uusista perunoista ja tillistä tämä olisi vielä parempaa. Saattaapa olla, että olisi jopa huomattavasti parempaa. Kesällä on siis otettava uusiksi.

Tilli-perunasalaatti:

1,5 kg uusia perunoita

Tilli-kastike:

100g tilliä
2 valkosipulinkynttä
2 tl raastettua siruunan kuorta
1 sitruunan mehu
1 ½ - 2 dl öljyä
2 tl sokeria
suolaa
mustapippuria myllystä

Keitä perunat ja anna niiden jäähtyä kunnolla. Leikkaa perunat lohkoiksi ja laita kulhoon. Soseuta kaikki tilli-kastikkeen ainekset keskenään sauvasekoittimella. Laita öljyä ensin 1 ½ dl ja lisää tarvittaessa. Sekoita kastike perunoiden joukkoon ja anna maustua vähintään 2 tuntia, mielellään yön yli.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...