lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulukuusi projekti

 Esikoinen päätti äidin riemuksi, että tänä vuonna kaikki joulukuusen koristeet tehdään itse :D. Ihan hyvä juttu näillä onnettomilla ilmoilla. Lapsilla on riittänyt mielekästä puuhaa.

 Lumihiutaleet teimme askartelumassasta, jonka kaulitsimme ohueksi levyksi leikkasimme piparkakkumuotilla irti hiutaleita. Kun massa oli kuivunut maalasimme ne valkoisiksi ja muutaman prinsessan painostuksesta pinkeiksi :). Osaan laitoimme glitteriliimalla kimalletta.

 Enkelin siivistä tuli hienompia kuin uskoinkaan. Leikkasin valkoisesta kartongista siivet, joihin lapset liimasivat sopivan kokoisiksi leikattuja höyheniä.

Latvatähti olikin hiukan hankalampi. Leikkasin neljä tähteä kartongista ja palan talouspaperirullasta, jotka maalattiin haalean keltaisiksi akryllimaalilla. Ennen kasaan liimaamista tähdet koristeltiin glitterliimalla. Kokoamisessa käytin ihan erikeperiä ja isona apuna oli pyykkipojat.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...