maanantai 5. marraskuuta 2012

Sairastuvan puuhailuja



Olen viettänyt hiljaiseloa leikkauksen jäljiltä ja keittiössä olen vain käynyt kääntymässä. Hellan edessä en ole vielä jaksanut puuhailla, tänään tosin osallistuin jo lihapullien valmistukseen. Kotiin on kuitenkin tullut kaikkea pientä kivaa hankittua. Ja tietysti lehtien suurkuluttajana luettua (järkyttävä) pino lehtiä, kun on kerran pakko levätä ;D.


Pieni pala Joulua saapui meille jo nyt kotiin Ikean kautta ja Mauri Kunnaksen Joulutarinat kokoelma teos on kesto iltasatuna lapsille. Ja päivän polttavin puheenaihe on koska Joulupukki saapuu...


Antikvariaatista tein myös ihastuttavan löydön. Hyllyjen kätköistä käteeni sattui Kreivitär Eva Mannerheim-Sparren Keittokirja Herkkusuille ja Tavallisille Nälkäisille. Tähän löytöön olen lähes yhtä ihastunut kuin Julia Childin keittokirjaan, suosittelen muillekin siis lämpimästi jos vain näitä jostain vielä löytyy. Muistaakseni jossain vaiheessa on otettu uusintapainoksia.

Kohta jo toivottavasti taas ruoanlaitto juttuja.

4 kommenttia :

  1. Hahaa, siellä on metsästetty Lantliv Mat & Vin ;-) Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin ja viimein! Lehden metsästys onnistui vinkkaamasi sähköposti muistutuksen avustuksella :D. Kiitos!

      Poista
  2. Paranemista! Ja eikös se kohta olisi myös ekojen glögien paikka? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eiköhän tämä tästä. Kieltämättä on jo glögit hiukan ollut mielessä. Jo edes menneen isoisän bravuurin voisi jakaa muillekkin, mutta pitää hetki odottaa että tervehtyy ja pystyy niin tujua tavaraa nauttimaan :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...