maanantai 14. tammikuuta 2013

Jälkiruoka 5 minuutissa


Jatkoa siis sarjaan nopeat jälkiruoat. Meillä on siis jälkiruokapäivä viikonloppuisin ja lasten mielestä on maailman loppu jos se perutaan. Tätä tärkeää päivää edeltävänä yönä oli hierottu kasvukivuista särkeviä jalkoja, etsitty hävinneitä pupuja ja nukuttu loppu yö potkivan väkkärän vieressä. Aamulla ei siis olo ollut kovin hehkeä. Edellisen kerran pääsin pälkähästä Jamien avulla, mutta tällä kertaa selviydyin omilla hoksottimilla :).

Olin varannut hedelmäsalaatti ainekset, mutta kuoriminen, pilkkominen ja sokeriliemen keittämiseen ei löytynyt energiaa. Jotain hämärään jäänyttä ajatuspolkua pitkin käteeni päätyivät purkki persikoita ja purkki turkkilaista jogurttia. Lopputulos oli onneksi erittäin herkullinen. Jos valmistus kesti 5min niin nappuloiden suuhun se katosi 5 sekunnissa ;). Voin ennustaa, että tällä ohjeella tullaan pelastamaan päivä useasti, sillä variaatio mahdollisuudet ovat rajattomat. Tytär tivasi jälkiruoan nimeä ja väsyneestä päästä ei nyt tämän parempaa irronnut:

Taivaallinen persikkaherkku (5:lle):
1 prk persikoita sokeriliemessä (pieni purkki, meillä oli jostain syystä viipaleita?)
500g turkkilaista jogurttia
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Valuta persikat ja jätä yksi puolikas tai muutama viipale koristeluun. Soseuta persikat sauvasekoittimella sileäksi soseeksi. Sekoita jogurttiin tomu- ja vaniljasokeri. Lusikoi jogurtti jälkiruokakulhojen pohjalle. Annostele pinnalle soseutettu persikka. Koristele kuutioidulla tai viipaloidulla persikalla.

4 kommenttia :

  1. Onpa kiva kun teillä on tuollainen jälkkäri-päivä :)! Erityisesti mua hymyilytti että sua ehdottomasti vaadittiin keksimään nimi tälle :)

    Jälkkärikin näyttää todella hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole karkkipäivää vaan jälkkäripäivä. Karkeilla herkutellaan harvoin, kamalat tiukkis vanhemmat ;). Nimi ei neitiä miellyttänyt, olisi pitänyt vissiin alkaa sanalla prinsessa niin olisi kelvannut paremmin :).

      Poista
  2. Yksinkertainen on usein parasta ! Prinsessan persikkaherkku (huom. alkurimmaus ;-) kelvannee meidän prinsseillekin. Paitsi sille isommalle, kun se ei voi sietää persikoita.
    Niin, ja meillä on jälkkäripäivä ihan joka päivä, mutta onneksi jälkkäriksi riittää joku pieni karkki tai keksi. Muuten meillä ei niitä sitten oikein syödäkään kuin synttäreillä... paitsi äiti, joka on nannojen suhteen kaappisyöppö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno rimmaus :). Ajattelin seuraavaksi kokeilla soseutetun mansikan kanssa. Miehen kanssa käydään myös kaapilla salaa karkkeja popsimassa :).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...