torstai 28. maaliskuuta 2013
Italialainen kaappien tyhjennys tomaattikeitto
Jämäruoka päivinä käy meillä aina välillä niin ettei lounaalla riitäkkään äidille enää ruokaa. Taas kerran kun näin kävi kaivoin suht tyhjistä kaapeisa 2 purkkia tomaattimurkaa, kuivahtaneen maalaisleivän lopun sekä pecorinon kannan. Googlettamalla löytyi tämä Liemessä -blogin ohje ja äitikin sai ruokaa :) ja vielä erinomaista sellaista. Ohjeesta tuli tosin taas jonkun verran lipsuttua. Italialaiset taitavat kyllä olla hävikin hallinnan mestareita keittiössä.
Italialainen tomaattikeitto:
oliiviöljyä
2 prk (mutti) tomaattimurskaa (a 400g)
3 valkosipulinkynttä
150g kuivaa maalaisleipää
50g raastettua pecorinoa ja kanta
5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
3 kananmunaa
2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
2 rkl hienonnettua tuoretta silolehtipersilijaa
suolaa
mustapippuria myllystä
Kuullota valkosipulia hetki öljyssä. Lisää tomaattimurskat, vesi sekä fondi. Anna hautua miedolla lämmöllä 30-45min. Kuutioi leipä ja lisää keittoon. Lisää keittoon myös pecorinon kanta, lisää tarvittaessa vielä vettä. Mausta suolalla ja pippurilla, keitä vielä 15min. Sekoita kulhossa raastettu pecorino, munat ja yrtit. Lisää keittoon ja anna hautua vielä 3min. Tarjoile ja nauti!
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Ideoita Pääsiäispöytään
Varmaan moni painii näihin aikoihin sen ongelman kanssa, että mitä tarjoaisi pääsiäisenä perheelle tai ystäville. Päätin helpottaa asiaa ja koota blogin reseptit, jotka sopivat hyvin pääsiäispöytään. Toivottavasti tästä on jollekin hyötyä. Itselle ainakin hauska aikamatka menneisyyteen ja ruokiin mitä on tullut kokattua :). Teksti jäi valitettavasti tyhmän näköiseksi, mutta bloggerin tekstinkäsittely ei suostunut yhteistyöhön kanssani...
Hyvää Pääsiäistä kaikille!
Aamuksi:
Green Eggs and Ham voiko aamu enää ihanammin alkaa :).
Alkupalat:
Blinivohvelit maistuisivat varmasti myös pääsiäisenä.
Maa-artisokkamousse sopisi hyvin aterian alkuun.
Fetatäytteiset munakoisorullatovat äärettömän herkullisia.
Pääruoat:
Karitsanpaahtopaistia punvaviinikastikkeessa on suht helppo valmistaa ja herkullista!
Punaviinissä marinoitu lampaanviulu oma suosikki ohjeeni viululle
Yrttikuorrutettua karitsansisäfilettä ja lämmintä bulgursalaattia sisäfile on aika arvokasta, joten ulkofilee sopii tähän ihan yhtä hyvin. Vaatii tosin pidemmän kypsennys ajan.
Revittyä lammasta granaattiomena glazellaja Granaattiomena ja feta tabulleh tämä vain oli niiiin hyvää.
Jälkiruoat:
Raikas mangoherkku ihanan raikas päätös aterialle.
Lime posset mansikoilla tai Lemon posset mansikoilla sitrukset sopivat hyvin pääsiäiseen ja tähän vuoden aikaan kannattaa mansikat korvata hedelmillä. Mango tai vaikka passionhedelmä sopisi hyvin pinnalle.
Taivaallinen Persikkaherkku helppo pikajälkkäri.
Mango-Pistaasirahka myös helppo ja herkullinen, muttei ihan 5min valmistu.
Leivonnaiset:
Sitruunaiset rahkapullat kuuluvat ehdottomasti pääsiäiseen.
Persikka-rahkapiirakka on herkullista ja piirakkan voi toki tehdä myös aprikooseista alkuperäisen ohjeen mukaan.
Lime&Kookos valkosuklaamuffinit maut sopivat hyvin myös pääsiäiseen.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Talkoopiirakka
Tämä piirakka on liha- ja kaalipiirakan herkullinen risteytys. Unkarista asti raahattu paprikajauhe antaa mahtavaa makua piirakalle. Pellillinen tätä tuhtia piirakkaa pitää takuulla talkoolaiset raksalla työntouhussa. Päädyin käyttämään piirakkaan itsetehtyä rahkavoitaikinaa, jostain syystä pakastealtaan valmiin eivät oikein enää maistu. Rahkavoitaikina muutenkin tulee kädenkäänteessä tehdyksi.
Talkoopiirakka:
1 annos rahkavoitaikinaa (ohje alla)
2 ½ dl risotto tai puuroriisiä
1 rkl lihafondia
öljyä
400g sika-nautajauhelihaa
400g kaalia juustohöylällä suikaloituna
3 sipulia kuutioituna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl tomaatti puretta
1 rkl unkarilaista paprikajauhetta
2 tl meiramia
mustapippuria myllystä
suolaa
1 prk smetanaa
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan lihaliemessä. Kuullota sipulia öljyssä muutama min. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää valkosipuli ja mausteet. Paista vielä hetki. Kaada kulhoon odottamaan. Lisää öljyä pannulle ja kuullota kaalia miedolla lämmöllä n. 30min. Kaada kaali samaan kulhoon jauhelihan kanssa. Lisää joukkoon keitetty riisi sekä smetana, sekoita tasaiseksi.
Kauli toinen taikinoista niin, että sen reunat ovat hiukan yli korkea reunaisen pellin. Siirrä kaulittu taikina leivinpaperilla peitetylle pellille. Kaada täyte taikinan päälle ja tasoita. Kaulitse toinen taikina samaan tapaan kuin edellinen ja nosta täytteen päälle. Leikkaa ylinmääräiset taikinat pois ja kiinnitä taikinoiden reunat toisiinsa. Leikkaa halutessasi ylinmääräisestä taikinasta koristeita ja laita ne piiraan pinnalle. Voitele piirakka munalla. Paista piirakkaa 200C n. 30-40min. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
Rahkavoitaikina:
500g maitorahkaa
500g voita
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Sekoita rahka ja pehmeä voi keskenään tasaiseksi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää rahkaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile suorakulmioksi. Kääri kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Anna kovettua ainakin 1h.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Veriappelsiini posset granaattiomenalla
Tarkoituksena oli tehdä tätä Kaikki äitini reseptit -blogissa julkaistua ohjetta, mutta lopputulos olikin sitten jotain ihan muuta. Luovuus puuskassa ei onneksi menty metsään vaan jälkiruoka oli hyvää. Granaattiomenan voi korvata halutessaan fileoiduilla veriappelsiini lohkoilla.
Veriappelsiini posset
(5-6:lle)
4 dl kermaa
1 ½ dl luomu ruokosokeria
1 ½ dl puristettua veriappelsiinin mehua
1 granaattiomena
3 rkl sokeria
tuoretta basilikaa ja minttua kourallinen
Laita kerma ja sokeri kattilaan. Anna kiehua samalla sekoittaen 3min. Kaada joukkoon appelsiininmehu ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada jälkiruoka kulhoihin ja peitä kulhot kelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna jähmettyä n. 3h.
Halkaise granaattiomena ja irroita siemenet varovaisesti. Laita sokeri ja yrtit tehosekoittimeen ja soseuta. Koristele possetit granaattiomenan siemenillä ja yrttisokerilla. Tarjoile heti.
Lähettänyt
Unknown
klo
9.00
6 kommenttia
:
Tunnisteet:
granaattiomena
,
Jälkiruoka
,
Ruoka
,
veriappelsiini
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Lytätyt Potut
Revityn poron lisukkeena tarjoiltiin lytättyjä peunoita. Näitä oli jo pitkään pitänyt tehdä ja nyt sattui löytymään sopivan pieniä rosamundia. Jälkeenpäin kävi kyllä mielessä, että olisi voinut kokeilla myös puikuloita. Ohjeita lytättyihin pottuihin löytyi paljon, mutta päädyin tähän Suolaa&Hunajaa -blogissa julkaistuun ohjeeseen, joka on peräisin Lantliv Mat & Vin -lehdestä viime vuoden helmikuulta. Tällä kertaa en ohjetta pahemmin muokkaillut vaan kerrankin noudatin ohjetta ja herkullisia olivat. Näitä tehdään takuulla uudestaan ja variaatioiden määrähän on taas rajaton ;).
Lytätyt Potut (4:lle)
öljyä
n. 500g pieniä rosamunda perunoita
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
timjamia tai rosmariinia hienonnettuna
1 tl dijonsinappia
½ sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa
mustappippuria
Pese perunat ja keitä suolatussa vedessä melkein kypsiksi (15-20min). Öljyä iso uunivuoka ja nosta perunat siihen. Lyttää perunat perunasurvimella tai haarukalla. Sekoita valkosipulit, yrtit, dijonsinappi, sitruunan mehu, oliiviöljy, suola ja pippuri keskenään. Kaada kastiketta jokaisen perunan päälle. Paahda uunissa 200C n. 30min tai kunnes ovat pinnalta rapeita.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Revittyä poroa rieskojen kera
Kun on kerran repimisen makuun päässyt on sitä vaikea lopettaa ;). Eli taas tuli viikonloppuna valmistettua pitkään ja hartaasti ylikypsää lihaa, tällä kertaa porosta. Sovelsin luotto-ohjettani poron uunilihasta, mutta nyt en käyttänyt luisia patapaloja vaan lapapaistin. Lisukkeeksi meinasin tehdä coleslawta, mutta päädyinkin tarjoamaan kaikki erikseen. Siis porkkana- ja kaaliraasteen sekä majoneesin. Kaalista saa sopivan ohutta raastetta kun käyttää juustohöylää raastamiseen. Maustoin mainiota Hellmannsin majoneesia Nannan -ohjeen innoittamana. Rieskat taas syntyivät Liemessä -blogin ohjeen avulla. Käytin rieskoihin alkuperäistä ohjettä enemmän vehnäjauhoja koska halusin niistä pehmitä. Lopputulos oli törkeen hyvä, kuten taisi lipsahtaa suusta näitä herkkuja nauttiessa :). Lisukkeena oli vielä ihania sauvon suolakurkku viipaleita ja lytättyjä pottuja, mutta niistä lisää myöhemmin.
Revitty Poro 6:lle
1 poron lapapaisti
1 rkl merisuolaa
1 rkl mustapippureita
1 rkl katajanmarjoja
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
2 laakerinlehteä
kiehuvaa vettä
Ota paisti 2h ennen valmistamista huoneenlämpöön. Valmista katajanmarjasuola. Laita merisuolaa, mustapippurit ja katajanmarjat mortteliin ja jauha. Hiero katajanmarjasuola paistin pintaan. Katajanmarjasuolaa jää yli, sen voi säilöä tiiviiseen purkkiin ja käyttää myöhemmin. Nosta paisti suureen pataan tai uunivuokaan. Lisää pataan pilkotut porkkanat, lohkotut sipulit, kokonaiset valkosipulin kynnet ja laakerin lehdet. Paahda paistia 250C 20-30min ilman kantta. Kaada kiehuvaa vettä pataan niin, että paisti melkein peittyy. Nosta kansi padan päälle tai peitä uunivuoka tiukasti foliolla. Anna hautua 130C 4 tuntia. Nosta pata uunista ja poista kansi. Anna jäähtyä hetki. Nosta paisti tarjoiluvadille ja revi liha kahdella haarukalla. Poista luut. Valele revitty liha padan nesteellä.
Tilli-Piparjuuri majoneesi:
2 dl hellmannsin majoneesia
1 tl dijonsinappia
1 tl piparjuuritahnaa
1 rkl sitruunamehua
3 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
suolaa
mustapippuria
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa hetki.
Pienet rieskat:
1 l piimää
2 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
4 dl ohrajauhoja
Sekoita kaikki ainekset puuhaarukalla hyvin sekaisin. Kuumenna uuni 300C ja laita leivinpaperi pellille. Ota taikinaa kauhalla ja laita neljä kauhallista eri kohtiin pellillä. Levitä taikina kauhan pohjalla sopivan kokoiseksi pieneksi rieskaksi. Paista uunissa n. 3min. Anna jäähtyä hetki ja irroita leivinpaperista.
Rieskat jäivät hiukan kiinni leivinpaperiin, joten leivinpaperia voi öljytä hiukan tai paistaa rieskat alkuperäisen ohjeen mukaan jauhoitetulla pellillä.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Prinsessa Ruususen Valtakunta
Prinsessa kohta 4v. halusi suunnitella tulevaa huonettaan. Perheen miesten suunnatessa Terrassa nouto varastoon me tytöt siis lähdimme selailemaan tapetti valikoimia. Neidin suurin idoli on Prinsessa Ruusunen ja kerhossa neitimme oli ilmoittanut ammattikeskustelussa tulevaksi ammatikseen prinsessan. Kotona jatkoimme asiasta keskustelua ja neiti totesi, ettei hän tarvitse ammattia koska prinsessa menee prinssin kanssa naimisiin. Muuta ei kuulemma tarvitse sitten tehdä :). Onneksi en kovin kiihkeä feministi ole, muuten olisi saattanut hiukan riipaista ;D.
Joten oli arvattavissa, että riemu oli rajaton kun heti tapettiosastolle saavuttuamme ensimmäiseksi vastaan tuli jättimäisiä Disneyn prinsessa julistetapetteja. Yllättäen lapsille tarkoitetut jutut taas ensimmäisenä tyrkyllä... Itselläni mielessä välähti heti, että jos seinän peittää 1,5m korkeat prinsessat kipittää neiti yöllä vanhempien väliin koska joku on hänen huoneessaan... Onneksi neiti suostui siihen, että ostettiin prinsessa sisustustarroja tapetin sijaan. Tarrat olivat yllättävän edullisia n. 6€ ja paketti sisältää 54 tarraa.
Seinälle tulee kuulemma maalata prinsessa Ruususen linna ja tarrat laitetaan siihen. Tädille siis terveisiä, että pääsee taas auttamaan seinämaalauksen teossa ;). Juuri kun olimme lähdössä neidin huomio kiinnittyi (yllätys yllätys) ruusu aiheiseen tapettiin. Kyseessä siis Duron Atmosfär 501-09 paperitapetti. Tätä tapettia tulee sitten kuulemma toiselle seinälle. Neiti on ollut aivan onnessaan valinnoistaan ja tulevasta huoneesta. Itse en ehkä näitä valintoja olisi tehnyt lastenhuoneeseen, mutta nyt on ainakin onnellinen prinsessa, joka selittää tohkeissaan uudesta tulevasta huoneestaan kaikille. Epäilen tosin, että 10 vuoden päästä valinnat eivät enää miellytä, mutta ehkä silloin jo on aikakin päivittää sisustusta.
Kotona piti vielä saada tulostaa netistä prinsessa ruusus värityskuva ja askarrella ruususen linna. Löytyvät molemmat disneyn prinsessa -sivuilta. Me liimasimme linnan pahville ja leikkasimme irti. Lopuksi päällystimme koko komeuden kontaktimuovilla.
Lähettänyt
Unknown
klo
9.00
Ei kommentteja
:
Tunnisteet:
Askartelu
,
raksa
,
Remontointi
,
remontti
,
sisustus
,
sisustustarra
,
tapetti
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)







