lauantai 5. lokakuuta 2013

Donna Hayn täydellinen Cheesecake mansikkakastikkeella


En ole suuri makean ystävä, mutta paistettuja juustokakkuja en voi vain vastustaa. Sattumalta katsoin Australian MasterChefin MasterClass jakson, jossa oli vieraana ihana Donna Hay. Tunnin aiheena oli täydellinen juustokakku.

Donnan täydellinen juustokakku poikkesi aika paljon niistä, joita olen itse aikaisemmin leiponut. Pohjaa varten tehtiin mantelijauhetta sisältävä taikina ja juustokakkuun käytettiin tuorejuuston lisäksi ricottaa. Ohjelmaa katsoessa ei tullut ohjetta kirjoitettua muistiin, mutta onneksi googlen avulla oikea ohje löytyi.

MasterClassin aika Donna jakoi hyviä vinkkejä kakkua tehdessään. Ensimmäinen vinkki koski leivinpaperia eli hänen mukaansa ei kannata leikata pyöreäksi vaan jättää neliöksi. Hiukan irtopohjavuoan pohjaa suurempi pala leivinpaperi pohjan päälle ja sitten painetaan reuna paikoilleen. Näin kakku on helpompi siirtää. Toimi ainakin meillä.

Toinen vinkki koski voitelua eli vuoan reunat kannattaa voidella vasta kun pohja on paistettu, muuten voi käryää vuoan reunoissa. Toimivaksi osoittautui tämäkin vinkki.

Seuraava vinkki käsitteli kakun pintaa ja sitä miten varmistetaan, että siitä tulee kaunis. Kun täyte on kaadettu vuokaan vuokaa kopautellaan varoen pöytään, että ilmakuplat nousevat pintaan ja hajoavat. Ilmakuplat, jotka eivät hajoa pinnasta itsestää voi poistaa painamalla varoen ruokalusikan pohjalla. Itse en onnitunut saamaan kaikkia ilmakuplia pois ja pinnasta ei näin tullut täydellinen. Makua tuo ei kyllä haitannut yhtään.

Muitakin neuvoja taisi olla, mutta nämä jäivät nyt mieleen. Maltoin noudattaa, jopa ohjetta lukuunottamatta muutamia pikku muutoksia. Lopputuloksena oli paras juustokakku, mitä olen koskaan syönyt. Koostumus oli ricottan ansiosta kevyempi ja ehkä myös raikkaampi. Olin hämmästynyt, että ero oli niin iso verrattuna perinteiseen NewYork cheesecakiin. Maku asioitahan nämä ovat, mutta itse kyllä liputan Donnan puolesta. Kannattaa kokeilla ja todeta ero itse!


Donna Hay:n täydellinen juustokakku:
Pohja:
40g mantelijauhetta
105g jauhoja
55g erikoishienoa sokeria
90g voita kuutioituna
Täyte:
300g (philadelphia) tuorejuustoa (alkuperäisessä ohjeessa 330g)
500g ricottaa
4 munaa
295g erikoishienoa sokeria
60ml sitruunan mehua
1 rkl raastettua luomu sitruunan kuorta
1 tl vaniljasokeria
1 ½ rkl maissitärkkelystä
1 ½ rkl vettä

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Valmista pohja laittamalla kaikki ainekset kulhoon. Nypi taikinaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalevynpäälle ja paina reuna paikoilleen. Painele pohjataikina vuoan pohjalle. Paista 150 asteessa n. 15 minuuttia.

Valmista täyte laittamalla tuorejuusto, ricotta, munat, sokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja raastettu sitruunankuori monitoimikoneen kulhoon, jossa on terä. Aja tasaiseksi massaksi. Sekoita maissitärkkelys ja vesi. Monitoimikoneen käydessä kaada täytteen joukkoon.

Voitele irtopohjavuoan reunat voilla. Kaada täyte pohjan päälle. Kopauta vuokaa pöytään, jotta ilmakuplat hajoavat. Paina lusikanpohjalla pinnalta ilmakuplat, jotka eivät hajoa.

Laita kakku uuniin ja paista 150C tunnin verran. Sammuta uuni ja jätä kakku uuniin vielä tunniksi luukku kiinni. Irroita kakku vuoasta ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintäänn tunti ennen tarjoilua.


Mansikkakastike:
500g pakastemansikoita sulatettuna
1 tl vaniljasokeria
1-2rkl tomusokeria

Paseeraa mansikat siivilän läpi. Sekoita sokerit joukkoon ja tarjoile kakun kera.

12 kommenttia :

  1. itsekin tätä himoiten katsoin ja ei tuo teidän kakkunne kyllä kovin kaukana täydellisestä ole :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä aivan mahtava kakku! Ei ole kyllä Donnan reseptit koskaan pettäneet.

      Poista
  2. Kyllä tuo kakku ihan täydelliseltä näyttää. Siis ihanaa! Tämä ohje täytyy kyllä ottaa muistiin. Kaksi kertaa olen tehnyt New Yorkin juustokakkua, olkoon tämä seuraava kokeiltava sillä saralla!:)

    VastaaPoista
  3. Joku minulle vinkkailikin, että Australian Masterchefissä olisi ollut vinkkejä täydellisen juustokakun tekemiseen. Sinun kakkusi pinta on juuri täydellinen! En ole tainnut kertaakaan tehdä juustokakkua, jonka pinta ei olisi haljennut uunissa... Makua ei haittaa, mutta ei ole niin nätti kuin tuo. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna sanoi ohjelmassa, että pinta halkeaa jos kakku on ylikypsä ja painotti reseptissä olevien paistoaikojen noudattamista. Enpä kyllä itsekkään ole koskaan saanut täydellistä pintaa aikaiseksi ennen tätä reseptiä :).

      Poista
  4. Kyllähän tota voi huoletta täydelliseksi sanoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin tasainen pinta ei tullut, perfektionisti kuittaa :D

      Poista
  5. Uusin Donnan lehti odottelee juuri lukuhetkeä. Kaunis lehti ja kaunis on tuo kakkukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Minulla onkin uusin lehti hankkimatta. Donnan lehdet on aina niin kauniita.

      Poista
  6. Onpas todella kaunis toi kakun pinta. Mulla siihen tulee aina iso viilto (viimeistään siinä vaiheessa kun kakku on ollut vähän aikaa poissa uunista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minullakin muilla kuin tällä ohjeella, kannattaa siis kokeilla :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...