keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Prinsessan syntymäpäiväkakku


Juhlat kruunasi päivänsankarin pyynnöstä toteutettu prinsessakakku. Kakun toteutin Ulla Svenskin Unelmakakut -kirjan pohjalta. Tosin piikerikruunu osoittautui aivan liian vaativaksi ainakin minulle, joten marsipaanikruunuun oli tyytyminen. Kruunua ja varsinkin ruusuja väkertäessä tuli selväksi, että kakkujen koristeiden tekeminen ei ole minun juttuni. En kuitenkaan sadatteluista huolimatta luovuttanut ja jonkinlaiset koristeet onneksi sain aikaiseksi. Kruunuun ja yhteen ruusuun värjäsin marsipaania biokian mustikkajauheella. Väristä ei tullut tasaista, mutta ihan kivan kuitenkin. Päivänsankari oli ainakin onnessaan pinkistä kakusta. Tämä oli muuten vihdoin ja viimein vika synttäri postaus ;D.

Prinsessakakku
Pohja:
6 munaa
2 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Valmista kakkupohja juhlia edeltävänä päivänä. Voitele ja jauhota 22 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sihtaa jauhot siivilän läpi vaahtoon samalla varovasti sekoittaen. Kaada taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Paista 175C n. 40min. Anna jäähtyä. Leikkaa kakku seuraavana päivänä kolmeen osaan.

Täyte:
5dl vispikermaa
2 dl vettä
3/4dl vaniljakreemijauhetta
200g mansikkahilloa
Kostutus:
3 dl omenamehua

Sekoita vesi ja kreemijauhe, anna turvota. Vatkaa vispikerma vaahdoksi.  Sekoita vaahdotettu kerma sekä vaniljakreemi tasaisesti. Kostuta alin kakkupohja omenamehulla. Levitä mansikkahilloa kerros. Lisää kreemiä hillon päälle. Laita kreemiä keskelle kupolimaisesti, niin saadaan oikea muoto kakulle. Lisää toinen pohja päälle ja kostuta. Lisää täytteet kuten ensimmäiseen kerrokseen. Kostuta päälimmäinen kerros ja nosta päälle. Levitä kreemiä ohut kerros kakun pinnalle.

Kuorrutus:
400g vaaleanpunaista marsipaania

Kauli marsipaani n. 2mm paksuiseksi levyksi ja nosta varoen kaulimen avulla kakun päälle. Leikkaa ylinmääräiset marsipanit pois ja siisti reuna. 

Koristelu:
prinsessakruunu
marsipaaniruusuja

Koristele prinsessa kruunulla ja marsipaaniruusuilla.

2 kommenttia :

  1. Ihana! Marsipaanikakku on kaikenlisäksi hyvää. :)
    Melkein menee iho kananlihalle kun näkee sanan pikeerikruunu! Muistan kyllä hyvin omat yritkseni ja räpellykset, ja sitten kamala pettymys kun se hirvityshökötys kaikenlisäksi hajosi! Ei mun juttu ei! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin yllätyin. On nimittäin ällötys muistikuvat lapsuudesta marsipaanista ja nyt vasta uskaltauduin käyttämään ja hyvältä maistui. Epäilen, että piikerikruunuun tarvitaan se 1001 harjoituskappaletta ennen onnistumista ;D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...