maanantai 20. elokuuta 2012

Munakoisopizza


Tätä pizzaa tuli tehtyä jo ajat sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tänä kesänä on vaivannut pienoinen munakoiso mania, taatusti perinnöllistä ja voin vierittää vastuun äitini harteille ;D. Myös muissa blogeissa on kesän aikana vilissyt toinen toistaan herkullisempia munakoiso-ohjeita.

Jo kaksi vuotta olen tehnyt pohjan tällä luotto-ohjeella ja en näe vieläkään mitään syytä edes kokeilla muita ohjeita. Pohjasta tulee pellillä tavallisessa uunissa niin rapeaa, että palat voi syödä jopa sormin. Keitetyn tomaattikastikkeen ohje taas löytyy täältä.


Pizzan täytteenä oli tomaattikastiketta, (buffalo)mozzarellaa, aurinkokuivattujatomaatteja, tuoretta basilikaa ja marinoituja munakoiso viipaleita. Tästä tuli taivaallista ja uusi nro.1 pizzasuosikkieni joukossa. Pizzan paisto ohjeet löytyvät esim. täältä.

Marinoidut munakoisot:
1 iso munakoiso viipaloituna pitkittäin (ei siis renkaiksi)
suolaa
oliiviöljyä
Marinadi:
suolaa
pippuria
valkosipulinkynsi hienonnettuna
tuoretta basilikaa hienonnettuna
kuivattua chiliä
tilkka puristettua sitruunamehua
oliiviöljyä

Ripottele suolaa munakoiso viipaleille ja anna itkettyä vähintään 30min. Pyyhi suola pois. Voitele viipalet öljyllä ja laita uuniritilälle. Grillaa uunin grillivastuksen alla kunnes saaneet hyvin väriä. Ohuita viipaleita ei tarvitse kääntää grillauksen aikana paksummat kannattaa taas kääntää. Sekoita marinadin ainekset ja paloittele hiukan jäähtyneet munakoiso viipaleet pienemmiksi paloiksi ja sekoita marinadiin. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä.  Anna maustua vähintään tunti.

Marinoidut munakoisot säilyvät hyvin muutaman päivän joten tein usein isomman satsin ja lisäsin mm. lounassalaattiin.

4 kommenttia :

  1. Munakoiso pizzassa kuulostaa mielenkiintoiselta! Voisin ehkä päästä pienoisesta munakoison vieroksumisesta tällä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vieroksuin ennen kun olin saanut huonosti kypsennettyä munakoisoa, mutta nykyään iskee oikein himo.

      Poista
  2. Ja tästä muistinkin, että mulla on yksi munakoisoresepti bloggaamatta... Herkun näköinen pizza, kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaa äkkiä munakoiso reseptejä ei voi olla liikaa :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...