torstai 27. syyskuuta 2012

Keittiöpuutarha muutti sisätiloihin


Kun sato alkaa olla tältä vuodelta korjattu, niin on aika ottaa käyttöön pöytäpuutarha. Sain jo kesän alussa lahjaksi pöytäpuutarhan, jonka toiminta perustuu vesiviljelyyn. Täytyy tunnustaa, että hiukan skeptisesti suhtaudun sadon tuottamisen todennäköisyyteen, mutta jos tällaisen kerran jo omistaa niin tyhmähän sitä olisi jos ei edes kokeilisi. 

Eli testaus siis alkakoon, än yy tee nyt! Kaupasta osettujen salaattien ja yrttien luvattiin pysyvän hyvänä jopa kaksiviikkoa. Salaatit siis heti ostettu 27.9 ja laitettu pöytäpuutarhaan, seurataan mitä tapahtuu.


Pakkauksen mukana tuli 6 kasvualustaa, joihin tehdään reiät siemenille ja siemenet painetaan niihin. Lehtipersilijalla päätin aloittaa kokeilun, saa nähdä miten käy... 

Jäin miettimään taloudellisuutta eli onko halvenpaa kasvattaa yrtit ja salaatit itse pöytäpuutarhassa vai ostaa kaupasta. Kasvatuslevyt maksavat n. 2€ klp, yksi lannoite pussi n. 1,5€, siemenet olivat jääneet yli kesästä, n.2l vettä ei maksa juuri mitään ja viimeiseksi vielä energian kulutus eli 24w kasvatulamppu päällä 24h/vrk + pumpun käyttämä virta. Joku joka viitsii niin voi laskea kustannukset. Minä en jaksa, mutta ei nyt ihan ilmaiselta kuitenkaan vaikuta. Ohjeissa tosin oli, että kasvualustojen sijaan voi turvetta tiivistää muoviruukkuihin. Silloin ainakin edes hiukan huokeampaa touhua.


Alussa näytti tältä ja hetken sekä parin googlauksen jälkeen... 









...tältä.








Jännityksellä odotetaan kuinka käy, toivottavasti pöytäpuutarha yllättää positiivisesti ja saamme nauttia tuoreista (koti)yrteistä talvellakin. Päivitän kokeilusta enemmän Facebook -sivulle, mutta ainakin loppuraportin myös tänne blogin puolelle. Eli asiasta erityisesti kiinnostuneet naamakirjaan mars :D.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...