perjantai 6. heinäkuuta 2012
Possua Grillissä
Käytiin taas lasten kanssa viikonloppuna raksalla grillaamassa ahkeralle remontoijalle päivällistä. Pihvit ehtivät hiukan kärvähtää kun grillauksen lomassa piti käydä pelastamassa jälkikasvu pulasta. Herkullista oli kuitenkin ja suosittelen kokeilemaan marinadia.
Lisäkkeenä nautittiin grillattua munakoisoa ja kesäkurpitsaa, jotka marinoitiin grillauksen jälkeen ja rosmariini-sitruuna perunoita. Munakoiso ja kesäkurpitsa ohjeen laitan myöhemmin.
600g Viljapossun ulkofilettä
Marinadi:
1/2 dl soijaa
1/2 dl sherryviinietikkaa
1/4 dl oljyä
2 rkl siirappia
1/2 sitruunan mehu
1 tl savustettua paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rosmariinin oksaa hienonnettuna
Sekoita marinadin ainekset. Laita ulkofilee pihvit marinoitumaan vähintään muutamaksi tunniksi. Itse marinoin yön yli.
Nosta huoneenlämpöön vähinään 30min ennen grillausta. Grillaa kypsäksi. Nauti!
Rosmariini-sitruuna perunat
uusia perunoita haluttu määrä
2 oksaa rosmariinia
2 tl raastettua luomusitruunan kuorta
tilkka sitruunamehua
suolaa
nokere voita
loraus öljyä
Keitä perunat melkein kypsiksi. Jos ovat suuria leikkaa lohkoiksi. Laita perunat ja muut ainekset folio nyyttiin. Laita grilliin lämpenemään pihvien grillauksen ajaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti