tiistai 17. heinäkuuta 2012

Villiyrttejä lähiruokakaupan hyllystä



Lomaillessamme mökillä Päijät-Hämeessä kävimme jo tutuksi tulleessa ja hyväksi havaitussa Heinolan Heilassa. Heila sijaitsee aivan 4-tien varrella, heinolan pohjoisesta liittymästä löytää perille. Alueelta löytyy myös ABC ja outlet-liikkeitä.

Heila on lähiruokatori, jossa on monipuoliset valikoimat pientuottajien korkealaatuista ja puhtaasti tuotettua ruokaa. Benjamin Lihatori, kasvikset, leivät ja suomalaiset juustot ovat olleet suurin syy miksi olemme Heilassa käyneet. Aivan mahtavaa, että tälläinen herkku- ja vielä lähiruokakauppa löytyy läheltä mökkiä.


Tällä kertaa ostoskärryihin eksyi myös kuivattuja villiyrttejä. Minua ovat villiyrtit kiinnostaneet kovasti, mutta ilman opastusta tai kurssia en ole uskaltanut nokkosta ja voikukkaa kummempaa poimia keittiöön. Villiyrttituotteet on valmistanut Mesiheinä Ky. Pakkauksista löytyi myös reseptejä villiyrttien käyttöön.

Kokeilimme mökillä Riista- ja Lammasmaustetta. Mauste sisältää katajanmarjaa, vuohenputken-, siankärsämön- ja mustaherukanlehtiä sekä mesiangervonkukkaa. Maustetta sekoitettiin öljyyn ja annettiin turvota. Äitini lisäsi joukkoon vielä valkosipulia, tuoretta rosmariinia, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Lampaan ja poron tuplakyljykset marinoituivat yön yli ennen grillausta. Herkullista!


Viherjauhesämpylät ovat seuraavana kokeilu vuorossa. Mukaan tarttui myös makupastan nokkosnauhapastaa, joka on myös kokeilematta. Pääsimme herkuttelemaan myös Kolatun Valma briellä ja Arctic Milk Oy:n Pinja manchego tyyppisellä juustolla. Suosittelen lämpimästi. Heilasta löytyy myös laaja valikoima Viini-Pihamaan tuotteita.

Tällä kertaa kävimme myös Cafe Heilassa syömässä. Tarjolla oli kahvilatuotteita, lounasta ja ala carte lista. Lounas näytti myös herkulliselta, mutta päädyimme ala carte listaan.


Kuvan sorsa annos ei ehkä ole visuaalisesti kauneimmasta päästä, mutta herkullista kuitenkin. Erityisen ilahtunut olin lasten annosten laadusta. Nakit olivat Benjamin lihatorin kunnollisia nakkeja ja kananugetit oli valmistettu rintafileestä. Cafe Heila on ehdottomasti hyvä vaihtoehto matkailijoille ruokapaikaksi. Voittaa helposti huoltamoiden ruokatarjonnan. Pihalla on myös lapsille kiva leikkipaikka.


4 kommenttia :

  1. Heila on omakin suosikkini. Pysähdymme siinä aina, jos olemme aukioloaikojen puitteissa ajamassa ohi. Meidän ostoskärryyn päätyy aina Benjamin Lihatorin possua.

    VastaaPoista
  2. Sama täällä. Tällä kertaa ostettiin kylkeä. Tuli taivaallisia ribsejä.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä Heilasta.
    Hyvä jos villiyrttien myynnillekin riittää kysyntää. Mesiangervon tunnistat kyllä satavarmasti kun sen kerran ojanpientareelta tunnistat. Ja niitä on teilläkinpäin todella runsaasti. Meiltä löytyy blogista mesiangervojuttuja jos kiinnostaa. Sopiiko kysysä mitä paketissa ehdotettiin käyttökohteeksi juurikin mesiangervolle?

    VastaaPoista
  4. Täytyy vielä hetki kerätä rohkeutta, ehkä sitten ensi satokaudella :D. Mesiangervo pakkauksessa oli ohje kuivakakkuun. Mesiangervoa oli myös Riista- ja lammasmausteessa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...