maanantai 17. joulukuuta 2012

Yrttimarinoitu naudanulkofilee ja Maa-artisokkapaistos


Viikonloppuna herkuttelimme aivan ihanalla ruoalla! Saimme vanhemmiltani tukusta laadukasta naudan ulkofilettä. Mielestäni pihvi oli aika tylsä vaihtoehto valmistustavaksi, joten päätin keksiä jotain muuta. Sopivasti satuin selailemaan Siken Ruokaa Rakkaudella -kirjaa päiväunille nukuttamis taisteluiden keskellä. Ja sieltä löytyi vastaus yrttimarinoitu naudanfilee ohjeen muodossa. 

Tällä kertaa muistin lisätä kauppalappuun myös paistinarun eikä tarvinnut cocktailtikuilla pelastaa päivää.  Alkuperäisessä ohjeessa yrtteinä käytettiin myös salviaa ja timjamia, lähikaupan tarjonnan takia itse käytin vain basilikaa ja rosmariinia.

Lopputulos oli taivaallista ja omasta mielestäni mehukkaampaa ja herkullisempaa, jos fileestä olisin pihvejä leikannut ja paistanut. Valmistustavasta taitaa tulla meille vakio kun raaskimme filettä hankkia.




Yrttimarinoitu naudanulkofilee (3-4:lle):
n.500g naudan ulkofileetä
tuoretta rosmariinia
tuoretta basilikaa
(tuoretta salviaa ja timjamia)
1 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
1pkt pekonia
paistinarua
oliiviöljyä ja voita paistamiseen
foliota
 
Ota filee hyvissä ajoin huoneenlämpöön- Puhdista filee kalvoista ja valmista marinadi. Hienonna yrttejä n. 1/2 dl verran ja sekoita 1dl oliiviöljyä. Laita filee muovipussiin ja kaada marinadi  päälle. Marinoi huoneenlämmössä muutama tunti.
Nosta filee marinaadista ja mausta pinta suolalla ja pippurilla. Kääri filee pekoniin ja kiinnitä tiukaksi paketiksi paistinarulla. Ruskita paketin pinnat kullanruskeiksi pannulla voi-oliiviöljyseoksessa. Älä pese pannua vaan valmista siinä kastike.
Nosta paketti uunivuokaan ja kaada pannun nesteet ja marinadi päälle. Laita paistomittari fileen paksuimpaan kohtaan. Paista uunissa 180C kunnes sisälämpötila on 57 eli noin 15min. Kääri filee folioon tiukasti ja anna levätä 15-20min. 
Poista narut ja pekonit ja leikkaa ohuiksi noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.


Paistikastike:
1 prk demiglace kastikepohja
uunivuoasta paistiliemi
loraus punaviiniä
hienonnettuja yrttejä
suolaa, pippuria
3 rkl voita

Valmista kastike lihan levätessä foliossa. Laita pannuun demiglace, paistiliemi ja loraus punaviiniä. Anna kiehua kasaan sopivan paksuiseksi kastikkeeksi. Lisää yrtit ja mausta suolalla ja pippurilla. Kiillota kastike voilla. Näin eivät maut mene hukkaan :D.




Maa-artisokissa on aivan mahtava maku ja ei haittaa vaikka kuoriminen onkin hiukan työlästä mukuloiden muodon takia. Aikaisemmin olen kokeillut maa-artisokkaa vain keitossa, mutta paistoksessakin maku oli aivan mahtava. Voittaa tavalliset valkosipuliperunat mennen tullen eli kannattaa kokeilla.

Maa-artisokkapaistos 6:lle
1kg rosamunda perunoita
500g maa-artisokkia
suolaa, pippuria
1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 dl kuohukermaa
2 dl punaista maitoa

Kuori ja viipaloi perunat sekä artisokat. Laita limittäin voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla ja pipurilla sekä valkosipulilla. Lisää kerma ja maito. Paista uunissa 200C n. 50-60min.

2 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...