perjantai 31. elokuuta 2012

Äidin nopeat ja helpot: Sinappi-broileri ja pekonipapuja


Opiskelut, lasten harrastukset ja päiväkoti alkoivat syksyn saavuttua ja tämä viikko meidän taloudessamme on menty nopeilla ja helpoilla. Maussa ei onneksi ole valittamista vaikka "pikaista" ruokaa onkin. Sadonkoorjuu teemankin jatkuu papujen muodossa. Tomaatti-sipuli salaattia syödään kiivaalla tahdilla ja nautitaan ainakin vielä hyvin kasvavasta basilika puskasta. Salaatin ohje löytyy täältä.

Pekonipavut kuuluvat perheen herkkuihin, joten meillä tehdään hiukan iso annos, jos kokeilet ensimmäistä kertaa kannattaa ehkä puolittaa annos. Sinappi-broileri on ohje löytö 90-luvulta hesarin ruoka-osion arkistoista.

Sinappi-broileri:
(6:lle)

6 broilerin maustamatonta rintaleikettä
suolaa
mustapippuria
2 dl kermaa
1rkl Dijon-sinappia
1-2 rkl tuoretta rakuunaa hienonnettuna tai 1-2 tl kuivattua rakuunaa

Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja laita vierekkäin uunivuokaan. Kypsennä broilereita 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Mausta (ruoka)kerma sinapilla ja rakuunalla. Valele broilerinpalojen päälle. Kypsennä vielä 10-15 minuuttia. Tarjoile.

Pekonipavut:
500g tuoreita taitepapuja
suolaa, mustapippuria
1 pkt pekonia (140g) kuutioituina

Huuhtele pavut ja poista varsinupukka. Keitä papuja runsaassa solatussa vedessä 5min. Kaada lävikköön ja huuhtele heti kylmällä vedellä.

Laita pekoni kuutiot panuun ja pannu levylle. Ruskista kuutiot rapeiksi. Lisää valutetut pavut ja paista muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile.

2 kommenttia :

  1. Pekonipavut on meilläkin ihan klassikko ja laitakokin bravuuri. Se on niiin hyvää. Helpot ja nopeat -osastoon tarvitaan aina vinkkejä, koska arkeahan elämä valtaosin on eli tämä menee korvan taakse.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on, tulee vaan näitä hyviä arkiruoka turhan harvoin blogattua. Säilyy näin itselläkin paremmin muistissa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...