keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Speltticiabatta


Viime vuoden puolella taisi tulla luvatta yhtä ja toista blogin tiimoilta tälle vuodelle. Innokkaana aloitin toteuttamaan heti kunnon leivän leipomis lupaustani, mutta innostus tyssäsi ja juuret pääsivät unohtumaan jääkaappiin. Päätin nyt kuitenkin tämän vuoden puolella kokeilla Ciabatan -leivontaa koska se on yksi lempi leivistäni.  

Kaivoin kirjahyllystä ja pyyhin pälyistä ;D Leipää monella tavalla -ohjekirjan, jonka on kirjoittanut Richard Bertinet. Yhtään en muista miten kirja on kirjahyllyyn päätynyt, mutta Ciabatat onnistuivat ainakin erinomaisesti. Ciabatta taikinan teko aloitetaan jo edellisenä päivänä. Ohjeesta tulee neljä leipää, joista kaksi paistoin kypsiksi. Kaksi esipaistoin kirjan ohjeen mukaan ja pakastin. Vielä on kokeilematta pakastettujen esipaistettujen ciabattojen paisto, mutta lupaan palata kommentoimaan kun saamme aikaiseksi.



Speltticiabatta (4kpl):

Juuritaikina:
300g täysjyväspeltti jauhoja
200 ml vettä
5g tuorehiivaa

Tee juuritaikina 24h ennen leipien valmistamista. Liota hiiva veteen ja sekoita käsin karkeaksi taikinaksi. Laita liina tai kelmu kulhon päälle ja anna kohota 24h.

Taikina:
n.450g hiivaleipäjauhoja
10g hiivaa
360ml vettä
50g oliiviöljyä
5g suolaa

Liota hiiva veteen. Lisää jauhot, vesi, öljy ja suola juuritaikinaan ja sekoita huolellisesti. Kun taikina ei enää tartu kulhoon alota vaivaaminen. Vaivaa käsin 10min tai koneella 5min. Anna taikinan kohota 1 1/2h leivinliinalla peitettynä.

Jauhota työtaso ja siirrä taikina sille yhtenä palana. Jauhota taikinan pinta. Painele taikinaa kevyesti ja hellävaroen suorakaiteen muotoiseksi. Jaa taikina neljään osaan ja taita taita palaset kolminkerroin. Tee se niin, että taitat toisen puolen taikinasta keskiosaan japainat kämmenellä sen yhteen alaosen kanssa. Taita sitten toinen reuna keskelle ja paina vastaavasti. Taita lopuksi taikina pitkittäin puoliksi ja yhdistä liitoskohta ja lopputulos on pitkulainen (suoraan kirjasta).


Laita pitkulat hyvin jauhotettujen leivinliinojen päälle. Peitä leivinliinalla ja anna kohota 45min. Itse jätin tämän tekemättä ja kohotin leivinpaperin päälle. Big mistake, leivät olivat kiinni paperissa, olisi ainakin pitänyt jauhottaa leivinpaperi.

Ota yksi ciabatta kerrallaan ja venytä pituussuunnassa pikkuisen kerrallaan ja aseta sitten uunipellille. Sumuta uuniin vettä ja laita pelti uuniin. Paista 200C n.20min, kunnes ne ovat väriltään vaalean kullanruskeita

Esipaistaminen pakastusta varten: Ciabattaa voi esipaistaa 15min ja antaa sen jälkeen jäähtyä. Laita leivät pakastepussiin ja pakkaseen. Suoraan pakastimesta otettua ciabattaa paistetaan 12min 200C.

Kyllä oli vaivan arvoista ja mukavasti sai samalla pakkaseen odottamaan muutaman leivän.
Suosittelen siis lämpimästi.

Ai niin, Blogin Facebook -sivuilta löytyy nyt Sariannan uusin viinisuositus eli kaikki mars tykkäämään :D !



6 kommenttia :

  1. Ciabatta on ihanaa ja speltin pähkinäinen maku sopii siihen varmaan tosi hyvin.
    Itse tehty leipä maistuu aina jotenkin paremmalta kuin kaupasta ostettu. Kun sen makuun pääsee, niin eivät muoviin pakatut oikein tunnu miltään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spelttiin olen tämän syksyn aikana suorastaan hurahtanut. Taitaa olla näiden leipien jälkeen tosissaan aika korkea kynnys ostaa kaupan esipaitettuja höttöjä.

      Poista
  2. Eipä ole koskaan tullut kokeiltua esipaistaa leipää pakkaseen.. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itsekkään aikaisemmin kokeillut. Mielenkiinnolla odotan tuloksia, jos nyt vaikka viikonlopun aikana ehtisi kokeilla.

      Poista
  3. Noi näyttää niin täydellisiltä!
    Mäkin tykkään speltistä tosi paljon, tosin muutaman kerran olen onnistunut leipoimaan sillä jotenkin aika kuivakkaa leipää, mutta minä ja leipominen, oh well... Tällä ohjeella ja hartaudella ei varmasti voi mennä pieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat niin hyviä. Itse sain kerran aikaiseksi aivan kamalia spelttisämpylöitä, mutta sen jälkeen jättänyt taikinan hitusen löysemmäksi kuin tavallisilla jauhoilla leivottaessa eikä ole enää epäonnistunut.
      Toivon, että esipaistetut myös onnistuu niin meillä ruvetaan säännöllisesti näitä leipomaan ja pakastamaan osa. Joka kerta ei nimittäin jaksaisi näin pitkää kaavaa :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...