torstai 6. joulukuuta 2012

Villit Piparit





Joulukuun ruokahaaste palautti sopivasti mieleeni kaapin pohjalle hautautuneen pussin mesiangervoa. Itse en toki ollut lähtenyt metsään tarpomaan ja villiyrttejä keräämään. Pussillinen Mesiheinä Ky:n valmistamaa kuivattua ja jauhettua Mesiangervoa löytyi kesällä Heinolan Heilan lähiruokatorilta
Kotimainen villiruoka haaste siis palautti hankinnan mieleeni ja googlettamisen jälkeen päädyin Sillä Sipuli -blogiin, jossa Merituuli ylisti mesiangervon makua ja vinkkasi sen sopivan vaniljasokerin korvikkeeksi. Ylistys ei ollut turha, maku ja tuoksu mikä taivas!

Joulun lähestyessä haasteen yksi komponentti oli itsestään selvä eli pipareita oli päästävä leipomaan. Viimeaikoina olen myös ihastunut spelttiin ja kokeillut sitä vaikka mihin leivontaan. Joten päätin yhdistää molemmat samaan ohjeeseen. Päädyin muokkaamaan tätä Birkkalan Inkiväärispelttipiparit -ohjetta. Lopputuloksena oli taivaallisen herkullisia hiukan erilaisia pipareita!


Villit Piparit:
n. 50kpl 
100g voita
1,5 dl luomu ruokosokeria
1 dl vaaleaa siirappia
2 tl soodaa
2 tl inkivääriä
1 tl kuivattua ja jauhettua mesiangervoa (tai vaniljasokeria)

3 dl puolikarkeita spelttijauhoja  
2,5 dl luomu vehnäjauhoja
3/4 dl kuohukermaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja siirappi keskenään vaahdoksi. Sekoita jauhot, sooda, inkivääri ja mesiangervo hyvin keskenään. Lisää voivaahtoon vuorotellen kerman kanssa. Sekoita hyvin ja kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa yön yli. Leivo pipareiksi ja paista 175C n.5-7min. 

Vinkki: Sopivat hyvin myös aura goldin kaveriksi. 

4 kommenttia :

  1. Voihan nenä, mistä tuota mesiangervoa nyt tähän hätään hankkisi näin keskellä talvea? Tämä olisi ollut ihan passeli ohje piparitalkoiden erikoisuudeksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä ihan lähimarketista löydy ;D. Uskomatonta tavaraa, täytyy kai lähteä villiyrtti kurssille, että uskaltaa itsekkin poimia.

      Poista
  2. Suurena pipareiden ystävänä aion äänestää tätä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...